– Ei varmaankaan ole liioittelua sanoa, että viime päivät ovat olleet pisimpien joukossa urallani. Minun on valittava sanani tarkoin, niin etten vaaranna käynnissä olevia tutkintoja tai millään tavalla heikennä syyttömyysolettamusta, sanoi Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola maanantai-iltana Strasbourgissa.
– Ja näin aion ne valita. Jos siis tuntemani viha ja suru eivät välity puheesta, uskokaa kuitenkin kun sanon, että olen vihainen ja surullinen. Olen myös päättäväinen sen suhteen, että tämän talon on vahvistuttava. On selvää, että Euroopan parlamenttia vastaan on hyökätty. Eurooppalaista demokratiaa vastaan on hyökätty. Ja avoimia, vapaita ja demokraattisia yhteiskuntiamme vastaan on hyökätty.
Hänen mukaansa demokratian vihollisille parlamentin pelkkä olemassaolo on uhka, ja he eivät luovuta helpolla.
– Nämä itsevaltaisiin kolmansiin valtioihin kytkeytyvät pahantahtoiset toimijat ovat väitetysti käyttäneet aseinaan järjestöjä, ammattiyhdistyksiä, avustajia, parlamentin jäseniä ja muita ihmisiä yrityksessään tukahduttaa toimintamme.
Metsolan mukaan heidän juonensa eivät onnistuneet.
– Palvelumme, joista ole valtavan ylpeä, ovat jo jonkin aikaa tehneet yhteistyötä lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten kanssa tämän väitetyn rikollisverkoston lopettamiseksi.
– Yhdessä viranomaisten kanssa olemme varmistaneet, että lakimenettelyjä noudatetaan kaikilta osin, että kaikki tiedot tallennetaan, ja että tarvittaessa teknisiä laitteita takavarikoidaan, toimistoja suljetaan ja kotietsintöjä tehdään. Olin itse paikalla Belgian lain mukaisesti, kun belgialainen tuomari ja poliisi tekivät viime viikonloppuna kotietsinnän.
– Varotoimenpiteenä – ja taas kunnioittaen täysin syyttömyysolettamusta – olen poistanut kyseiseltä varapuhemieheltä (Eva Kaili) kaikki vastuut ja tehtävät, jotka liittyivät varapuhemiehen rooliin. Olen myös kutsunut koolle erityisen poliittisten ryhmien puheenjohtajakokouksen, jotta se voisi aloittaa artiklan 21 mukaisen menettelyn, jolla tämä henkilö lakkaa olemasta varapuhemies, tämän talon luotettavuutta suojellakseni, Metsola sanoi.
Metsolan mukaan mitään ei lakaista maton alle.
– Aloitamme sisäisen tutkinnan, joka koskee kaikkia parlamenttiin liittyviä asioita, ja selvittää, miten voisimme parantaa järjestelmäämme entisestään. Emme voi jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aloitamme uudistuksia nähdäksemme, kuka pääsee tiloihimme, kuka rahoittaa näitä ihmisiä ja organisaatioita ja mitä yhteyksiä kolmansiin maihin heillä on.
– Haluan myös sanoa kolmansien maiden pahantahtoisille toimijoille, jotka luulevat voivansa ostaa vaikutusvaltaa; jotka luulevat, että Eurooppa on myytävänä; jotka luulevat, että he voivat vallata järjestömme; että tämä parlamentti tulee olemaan suunnitelmienne tiellä. Me olemme eurooppalaisia, ja olemme mieluummin kylmissämme kuin kenenkään taskussa, Metsola sanoi.
I am in politics to fight corruption.
To stand up for Europe.
We will meet this test head on.
There will be no impunity.
There will be no sweeping under the carpet.
There will be no business as usual.@Europarl_EN stands against enemies of democracy wherever they come from. pic.twitter.com/60SW8TzV1K— Roberta Metsola (@EP_President) December 12, 2022





