Puolustusliitto Nato on historiansa suurimmassa kriisissä, kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä arvioi Kauppalehdelle.
Kommentillaan hän viittaa käynnissä olevaan Grönlannin kriisiin. Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin johdolla kärkkäästi vaatinut, että saaren pitäisi olla osa Yhdysvaltoja. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue.
Trumpin puheissa on jopa vihjailtu sitä, että Yhdysvallat ottaisi tavalla tai toisella Grönlannin itselleen väkisin. Tähän voisi kuulua myös alueen sotilaallinen haltuunotto. Sekä Tanska että sille kuuluva Grönlanti ovat Naton jäsenmaita. Tilanne olisi Naton kannalta historiallinen, sillä silloin Nato-maa käytännössä tunkeutuisi toisen Nato-maan alueelle.
– Silloin Nato jatkaisi de facto ilman Amerikkaa siitä eteenpäin, Penttilä toteaa.
Penttilän mukaan onkin odotettavissa, että Grönlanti luisuu hiljalleen Yhdysvaltojen kontrolliin. Hän pitää kuitenkin todennäköisempänä sitä, että hallinta siirtyy Yhdysvalloille yhteisellä uudella sopimuksella.
Toinen vaihtoehto olisi se, että Grönlanti houkuteltaisiin tai pakotettaisiin itsenäistymään Tanskasta. Sen jälkeen alue tekisi erillisen sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa.
Penttilän mukaan kolmas ja epätodennäköisin vaihtoehto olisi jo aiemmin mainittu sotilaallinen haltuunotto.





