Verkkouutiset

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Riikka Purra: Ei ole sairaussakkoa, eikä potkulakeja tai nujertamista

Valtiovarainministeri kommentoi palkansaajajärjestö SAK:n puheita.

– On hyvä, mikäli suurin työntekijöiden etujärjestö SAK jakaa huolen julkisen talouden tasapainosta. Valitettavasti sen toimijoilla, kuten koko kesän ja syksyn muillakin ay-puolen johtajilla, on selvästi joko tahallista tai tahatonta väärinymmärrystä hallitusohjelmamme kirjauksista, toteaa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) tiedotteessaan.

– Vaikka liittojen elimellinen yhteys vasemman laidan politiikkaan on aina ollut selvää, ovat viime kuukaudet riisuneet viimeisetkin naamiot. Liittojen kova oppositiopolitiikka on antanut varsinaiselle demarijohtoiselle eduskunnan poliittiselle oppositiolle tilaa keskittyä muihin asioihin, hän jatkaa.

Mitä hallitusohjelman kirjauksiin Purran mukaan tulee, kenenkään ei tarvitse tulla sairaana töihin, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

– Käytännössä nykyinen järjestelmä säilyy, ja esimerkiksi hoitajalla on ensimmäinen sairausajan päivä palkallinen. Hallitusohjelman kirjauksella mahdollistetaan toisinsopiminen sille kymmenelle prosentille, joka ei asiaa voi sopia tällä hetkellä. Kenenkään sairausajan palkkaan ei tule automaattisesti leikkauksia. Tällainen väite on yksinkertaisesti valetta, Purra sanoo.

– Täytyy muistaa, että sairausloma-ajan palkasta on jo nykyisellään mahdollista sopia lähes kaikilla aloilla toisin.

Purran mukaan ei ole sairaussakkoa, mutta ei myöskään potkulakeja tai nujertamista.

Hän huomauttaa, että hallitusohjelman mukaiset uudistukset on tehty oleellisissa vertailumaissamme vuosia tai vuosikymmeniä sitten.

– Taloudellisesti niillä meneekin huomattavasti Suomea paremmin.

Purran mukaan paikallisen sopiminen toteutuu Teollisuusliiton sopimuksen mukaisesti laajentamalla paikallista sopimista järjestäytymättömiin yrityksiin.

– Liiton sopimuksen mukaisesti niissä yrityksissä, joissa ei ole luottamusmiestä, henkilöstö valitsee neuvottelijan keskuudestaan, ja tällä on samat oikeudet ja irtisanomissuojat kuin liittojen luottamusmiehillä. Sen lisäksi sovittiin, että heille annetaan tarvittava koulutus. Miksi tämä liiton oma esitys ei kelpaa, valtiovarainministeri tiedustelee?

Hän toteaa myös, että yleissitovuus säilyy nykylaajuudessaan, ja valtakunnallisten liittojen rooli yrityskohtaisten työehtosopimusten osapuolena korostuu. Hallitusohjelmalla estetään se, että kuka tahansa voisi tehdä yrityskohtaisia sopimuksia.

Purran mielestä olisi hyvin tärkeää, että kolmikantaiset neuvottelut käydään aitoina ja yhteisiä nimittäjiä etsien.

– Hallitus on tähän valmis, mutta vastaavaa halukkuutta en ole nähnyt työntekijäliittojen suunnalta. Olen havainnut vääristelyä, uhkailua ja poliittiselle oppositiolle kuuluvan toiminnan edistämistä. Pääministerin Kesärannassa järjestämässä tapaamisessa toivottavasti löytyy luottamukselle enemmän pohjaa, jotta tilanteesta päästään rakentavasti eteenpäin, Purra toivoo.

Hän muistuttaa, että julkisen talouden säästötarpeet ovat selviä, ja hallituksella on täysi mandaatti toteuttaa ne.

– Terveelle uralle käännettävä julkinen talous on kaikkien etu, mutta ihan ehdottomasti se on erityisesti pienituloisen ja huono-osaisen etu.

– Hallitusta ja perussuomalaisia voi toki vapaasti uhkailla ja sättiä, mutta olisi hyvä, että kritiikki kohdistuisi tosiasioihin. Hallitus on demokraattisten vaalien tulos. Liittojen demari- ja vasemmistojohto sen sijaan ei ole saanut vaaleissa yhtään ääntä, Purra sanoo.

Hän huomioi, että SAK:n julistuksen poliittinen osio oli lähes sanasta sanaan samasisältöinen kuin SDP:n kommentit budjetista.

– Olisi erinomaista, mikäli poliittisten puolueiden jatkeena toimimista ei puettaisi työntekijöiden edun ajamiseen kaapuun.

Purra ei missään nimessä haluaisi, että ”SAK marssittaa jäsenensä lakkoihin ja mielenilmaisuihin väärillä hallitusohjelman tulkinnoilla ja puhtaasti puoluepoliittisin vaatein”.

– Totuus paljastuu kuitenkin lopulta ja se voi olla pettymys jäsenille sekä aikamoinen tahra myös SAK:n uskottavuudelle. Suomi kaipaa muunlaista otetta.

– Nyt tarvitaan yhteistyötä ja sopimista. Isänmaan ongelmat ovat mittavia, ja mikäli oikeasti löytyy halukkuutta niiden korjaamiseen, kaikkien pitää olla valmiita kestäviin ja vastuullisiin päätöksiin, Purra sanoo.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)