Rauhanturvaajat kotiin Libanonista

Suomalaiset jatkavat Libanonissa vielä vuoden.
Unifilin autoja Etelä-Libanonissa 12. lokakuuta 2024. / AFP / LEHTIKUVA
Unifilin autoja Etelä-Libanonissa 12. lokakuuta 2024. / AFP / LEHTIKUVA

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta eli TP-Utva keskustelivat keskiviikkona 22. lokakuuta Ukrainan ajankohtaisesta tilanteesta, pyrkimyksistä Venäjän laittoman hyökkäyssodan päättämiseksi, paineen lisäämisestä Venäjää kohtaan sekä tarpeesta varmistaa vahva eurooppalainen tuki Ukrainalle.

Lisäksi TP-Utva keskusteli YK:n rauhanturvaoperaatiosta Libanonissa (UNIFIL), joka päättyy YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä vuoden 2026 lopussa.

UNIFIL on ollut Suomelle osa osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan ja alueen vakauden tukemiseen. Suomi jatkaa operaatiossa sen loppuun asti.

UNIFIL-operaatio aloitti toimintansa vuonna 1978. Suomi on osallistunut operaatioon viidellä vuosikymmenellä: 1982–2001, 2006–2007 ja vuodesta 2012 lähtien. Puolustusvoimien sivujen mukaan suomalaisia työskentelee operaatiossa tällä hetkellä noin 200.

Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä Merivoimista ja Utin jääkärirykmentistä.
Tasavallan presidentin mukaan Suomen turvallisuusympäristöä leimaavat nyt modernin sodankäynnin muodot ja hybridivaikuttaminen.
Mainos