Siirtolaisten telttoja Calais'ssa. AFP / LEHTIKUVA / SAMEER AL-DOUMY

Ranskan poliisi ei saanut pakolaisvirtoja kuriin

Salakuljettajat ovat perustaneet taksiveneitä, jotka poimivat siirtolaisia rannikolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuhannet siirtolaiset Ranskassa yrittävät epätoivoisesti päästä Englannin kanaalin yli Isoon-Britanniaan, ja poliisi tuntuu olevan ilmiön edessä voimaton. Asiasta kertoo The Times.

Viimeisen kahden viikon aikana 2000 ihmistä on ylittänyt kanaalin pienillä veneillä ja lautoilla. Samalla Ranskan poliisi on pysäyttänyt ylitysyrityksistä vain 38 prosenttia, kun vielä viime vuonna luku oli 45 prosenttia.

Ranska on kuitenkin luvannut puuttua tilanteeseen.

Rannoilla on kyynelkaasukanistereita merkkinä siirtolaisten sekä poliisien ja santarmien välisistä kamppailuista. Maan johto on sanonut sulkevansa porsaanreiän, joka estää Ranskan poliisia puuttumasta ylityksiin, jos ylittäjät ovat jo vedessä. Jotkut siirtolaiset ovat valittaneet tulleensa lyödyiksi pampuilla.

19-vuotias somalialainen Yusuf Mohamad Abdulrashidh on ollut Calais’n lähellä sijaitsevalla siirtolaisleirillä kaksi kuukautta. Sinä aikana hän on yrittänyt ylittää kanaalin neljästi, tuloksetta.

Hän on hengittänyt kyynelkaasua, joutunut poliisin työntämäksi, tullut jätetyksi rannalle veneestä sekä joutunut merihätään, josta Ranskan rannikkovartiosto pelasti hänet.

– Maksat ensimmäisellä yrityksellä, ja jos et pääse, voit yrittää uudelleen ja uudelleen. [Salakuljettajilla] on kuvasi ja nimesi, ja he tarkistavat niiden perusteella pääsetkö kyytiin, Abdulrashidh kertoo.

Salakuljettajat ovat Abdulrashidhin mukaan erittäin kekseliäitä. Heillä on omat toimijansa siirtolaisleireissä, jotka hakevat ylittäjät leiristä. Abdulrashidhin mukaan salakuljettajat tienaavat ylityksillä paljon rahaa.

Lisääntynyt valvonta näkyyheti ylittäjien määrässä. Kun poliisiautot partioivat rantaa Gravlines’en lähellä, joutuivat ylittäjät piilottelemaan hiekkadyynien takana. Kun poliisit eivät luovuta, ylittäjät palaavat takaisin leiriin seuraavaa tilaisuutta odottamaan.

Poliisien kovat keinot ovat pakottaneet ihmissalakuljettajat muuttamaan taktiikoitaan.

Yksi niistä on uudet ”taksiveneet”, jotka kulkevat rannikkoa myöten poimien mukaansa siirtolaisia. Tämä on kuitenkin monin tavoin vaarallista ja suosii nuoria, voimakkaita miehiä, jotka jaksavat kahlata vedessä ja vetää itsensä veneen kyytiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että naiset ja seniorit jäävät siirtolaisleireille.

– Emme onnistuneet, koska meillä oli mukanamme vanhempi täti. Hän ei voi juosta tai kävellä nopeasti, ja meillä on myös lapsi, joten rannan ylittäminen oli vaikeaa, kertoo 16-vuotias afgaanipakolainen Mariam.

Eritrealainen Josef taas kertoo nähneensä miten eräs siirtolaisryhmä melkein hukkui, kun vene, jossa he olivat, alkoi vuotaa.

Koettelemuksista huolimatta kaikki haastateltavat lupaavat jatkaa yrityksiään päästä Britanniaan.

– Mitä muuta tekisimme? Abdulrashidh kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)