Ranskan pääministeriksi joulukuussa nousseen François Bayroun hallitus kaatuu suurella todennäköisyydellä syyskuun alun parlamentin luottamusäänestyksessä. Ranskan ja Euroopan kannalta asetelma on vaarallinen.
Jo kuukausia Ranskassa on käyty kiivasta keskustelua maan julkisen talouden tilasta. Pääministeri Bayroun tavoitteet 44 miljardin euron säästöistä vuoden 2026 budjettiin ovat saaneet oppositiopuolueet takajaloilleen. Tällä hetkellä näyttää, että myös hallitusta aikaisemmin tukeneet sosialistit antavat hallituksen kaatua syyskuun luottamus äänestyksessä. Bayroun hallituksen kaatumisen kannalla on myös 63 prosenttia ranskalaisista äänestäjistä.
Jos hallitus kaatuu, on presidentti Emmanuel Macronilla kolme vaihtoehtoa käytettävissään. Niistä yksikään ei ole erityisen hyvä. Presidentti voi nimittää uuden pääministerin, yrittää rakentaa hänen avullaan uuden hallituskoalition tai lopulta hajottaa parlamentin.
Uusia vaaleja puoltaa nykyinen pattitilanne, jossa parlamentissa ei ole enemmistöä yhdelläkään parlamenttiryhmällä. Nykyisessä parlamentaarisessa asetelmassa toimivan enemmistöhallituksen runnominen kasaan on osoittautunut jo kaksi kertaa sulaksi mahdottomuudeksi. On jopa todennäköistä, että kolmatta vähemmistöhallitusta ei enää yritetä. Uudet vaalit saattavat olla siten ainoa mahdollinen tapa päästä ulos nykyisestä lukosta.
Jos presidentti päättää hajottaa parlamentin jo toisen kerran viimeisen virkakautensa aikana, tämä tapahtuisi vain vajaa kaksi vuotta ennen kevään 2027 presidentinvaalia. Mahdollinen vaalitulos voi osoittautua vaaralliseksi kriisistä toiseen kulkevalle Euroopalle.
Nykyisten kannatusmittausten perusteella vaalin todennäköinen voittaja olisi oikeistopopulistinen Kansallisen liittouma. Puolueen tempoileva linja. EU-kriittisyys ja venäjämielisyys voisi rapauttaa entisestään Euroopan ja EU:n asemaa uskottavana ulkopoliittisena toimijana Kiinan ja Yhdysvaltojen rinnalla.
Asetelmasta hyötyisivät luonnollisesti sekä Kiina, että Venäjä. Euroopan poliittinen painoarvo hupenisi olemattomiin myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon silmissä. Ranskan nyt osin piilossa olevat jakolinjat muun muassa EU:n kehittämisen ja Ukrainan auttamisen suhteen ryöpsähtäisivät varmuudella pintaan. Ranskassa tapahtuvat sisäpoliittiset muutokset voivat johtaa siihen, että Ukrainan tukemiseen sitoutuneesta halukkaiden koalitiosta poistuu osin yksi keskeisimmistä jäsenistä.
Poliittinen peli vuoteen 2027 käynnistyy toden teolla
Ranskan tulevaksi pääministeriksi voisi mahdollisesti nousta Kansallisen liittouman puheenjohtaja Jordan Bardella – jos presidentti hänet tehtävään nimittää. Ranskan perustuslain mukaan presidentti nimittää aina pääministerin, joka ei automaattisesti kuitenkaan ole vaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja.
Emmanuel Macronille jo aikaisemmin syntynyt niin sanottu cohabitation -tilanne, jossa pääministeri ja presidentti ovat eri puolueista, on jo lähtökohtaisesti vaikea. Vaikeusastetta lisää oletetussa tilanteessa edelleen, se että pääministeri tulisi Kansallisesta liittoumasta, Macronin poliittisesta verivihollisesta.
Presidentin koko poliittinen ura ja erityisesti presidenttikausi on perustunut oikeisto- ja vasemmistopopulistien vastustamiseen ja niiden vallan eliminoimiseen. Yhteistyö poliittisen verivihollisen kanssa osoittautuisi pian mahdottomaksi.
Ennenaikainen parlamenttivaali pitäisi sisällään ison riskin myös Kansalliselle liittoumalla. Puolueen pitkäaikainen tavoite on ollut Elysee-palatsissa ja presidentinviran voittamisessa. Jos puolue saavuttaisi absoluuttisen enemmistön aikaistetussa parlamenttivaalissa, hallitusvastuulta olisi mahdotonta enää kieltäytyä.
Tämä skenaario on täysin mahdollinen nykyisen kannatustilanteen perusteella. Kansallisen liittouman saavuttamat äänimäärät ovat nousseet suurimmiksi vaali toisensa jälkeen.
Pääministeriys ja hallitusvastuu alle kaksi vuotta ennen presidentinvaalia kuluttaisivat kuitenkin merkittävästi puolueen poliittista pääomaa ja uskottavuutta äänestäjien silmissä.
Pääministeriasema heikentäisi myös Kansallisen liittouman valovoimaisen johtajan ja todennäköisen presidenttiehdokkaan Jordan Bardellan henkilökohtaista suosiota. Poliittisesti hyvin kokematon Bardella tuskin edes haluaisi tynkäkauden ministeriksi, vaikka pääsisi puolueen kannalta historiallisesti näkyvään asemaan. Vääjäämättömät ja ikävät päätökset talouden tasapainottamisessa iskisivät varmuudella puolueen ydinkannattajakuntaan.
Kukaan ei tällä hetkellä tiedä mitä presidentti Macronin mielessä liikkuu syyskuun lähestyessä. Presidentti on tehnyt yllättäviä poliittisia manöövereitä pitkin virkakauttaan ja hän katsoo varmuudella jo vuoteen 2027 ja siihen, kuinka populististen oikeisto-ja vasemmistopuolueiden vaalimenestys voidaan vaalivuotena eliminoida.
Kokonaan toinen asetelma voi syntyä, jos Ranskan sisäpoliittinen paine kasvaa liian suureksi ja presidentti joutuu eroamaan.
Viime viikolla julkaistujen mielipidemittausten mukaan 68 prosenttia ranskalaisista kannattaa Emmanuel Macronin eroamista tilanteessa, jossa aikaistetun parlamenttivaalin tulos on epäselvä eikä mikään poliittinen ryhmä saa absoluuttista enemmistöä.
Voiko Macronin kausi päättyä ennenaikaiseen eroon?
Ranskan nykyisen viidennen tasavallan (1958) historiassa presidentti on eronnut vain kerran aikaisemmin. Näin kävi, kun kenraali Charles de Gaulle jätti virkansa kesken kauden 1969 sisäpoliittisiin reformeihin liittyneen kansanäänestyksen seurauksena.
Emmanuel Macronin eroa on vaadittu säännöllisin väliajoin jo vuosien ajan. Näin oli jo ensimmäisen presidenttikauden aikana, kun keltaliivit vandalisoivat koko maan ja aiheuttivat kymmenien miljardien eurojen vahingot niin Ranskan taloudelle, kuin julkisen hallinnon rakennuksille, muistomerkeille ja luksustavaraliikkeillekin.
Presidentti on kuitenkin osoittautunut koko virkakautensa ajan hyvin sitkeäksi poliittiseksi peluriksi. Varmaa on se, ettei Macron taivu taisteluitta tälläkään kertaa. Ennenaikainen ero virasta olisi nöyryytys johtajalle, jonka kunnianhimoinen tavoite oli muuttaa Ranska perinpohjaisesti niin talouden, kuin poliittisen kulttuurinkin suhteen.
Julkisen talouden nykyiset mittavat ongelmat ovat entiselle Rothschildien pankkiirille todellinen kipupiste, kuten myös se miten hitaasti ranskalainen poliittinen mielenmaisema ja kulttuuri on lopulta muuttunut. Viimeiseen liittyy Emmanuel Macronin ehkä pahin virhearvio. Vanhastaan tiedetään, että kulttuuri muuttuu aina hitaasti. Tämä muutos koskee poliittista kulttuuria, mutta erityisesti ihmisten tapaa elää omaa elämäänsä.
Presidentin kahdeksan vuotta toistama vaatimus siitä, miten ranskalaisten tulisi tehdä enemmän ja pidempään töitä johti taannoin massiiviseen vastarintaan eläkeuudistuksen suhteen. Nyt sama toistuu huomattavasti pienemmässä mittakaavassa.
Budjettileikkausten ohessa riidellään palkallisten vapaapäivien kuten pääsiäisen kohtalosta. Ulkopuolisin silmin katsottuna tilanne on koominen: Ranskassa on virallisesti jo ennestään Euroopan lyhin työviikko ja palkallisista vapaista ei haluta tästäkään huolimatta joustaa lainkaan.
Ranskan hyvinvointivaltio joutuu mittavaan remonttiin
Toinen kriittinen ongelma Ranskassa, kuten kaikkialla muuallakin Euroopassa, liittyy ylisuureksi paisuneeseen hyvinvointivaltioon. Nykyiset palvelut ja niiden rahoitus eivät ole enää mahdollisia nykyisen talouskasvun puitteissa. Verotusta ei voida myöskään enää kiristää, koska esimerkiksi Ranskan kokonaisveroaste on jo nyt OECD-valtioiden korkein eli lähes 44 prosenttia.
Toinen ongelma liittyy maan mittaviin julkisiin menoihin. Vuonna 2024 julkisten menojen osuus BKT:sta (57,1 prosenttia) oli Suomen jälkeen Euroopan korkein. Julkiset menot koostuvat perinteisesti tulonsiirroista (esimerkiksi eläkkeet, työttömyysturvamenot, asumistuki) sekä julkisesti rahoitetuista palveluista (esimerkiksi terveyspalvelut, sosiaalipalvelut ja koulutus). Näiden karujen menoerien olemassaoloa oppositiossa olevat populistipuolueet eivät halua julkisesti myöntää.
Emmanuel Macronin politiikkaa ja reformeja vastustetaan poliittisen pelin hengessä, kuten on vastustettu tähänkin asti. Presidentin perinnön kannalta asetelma on paradoksaalinen: se miten paljon Macronin politiikkaa on vastustettu, heijastaa sitä, miten suuri tarve Ranskassa uudistuspolitiikalle ja uudelle ajattelulle ylipäätänsä on myös vuoden 2027 jälkeen.
Varmaa on se, että Macronin osin toteuttamat ja osin alulle laittamat reformit ovat vasta alkusysäys vielä suuremmille ja paljon kipeimmille uudistuksille. Maan tilannetta ja uudistuspolitiikan henkeä voisi kuvailla ranskalaisen kirjailijan Alphonse Karrin sanoin: ”Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina”.
Toisin sanoen: Macronin kaudella moni asia on muuttunut, mutta vielä useampi ongelma on edelleen ratkaisematta. Tämä kaikki siitä huolimatta, miten paljon presidentti on ravistellut Ranskan luutuneita rakenteita kummankin virkakautensa aikana.
Kuka tahansa seuraakaan Bayrouta pääministerinä, hän joutuu pian todella tukalaan asemaan. On selvää, että mikäli Bayroun hallitus syyskuun alussa kaatuu, Macronin jäljellä olevista vuosista muodostuu poliittisen selviytymisen aikakausi. Tämän kamppailun vaikutukset ulottuvat Pariisista koko Eurooppaan ja sen myötä Eurooppa on vaarassa jäädä täydellisesti maailmanpolitiikan sivuraiteelle.
