Viisi vuotta sitten Ranskan politiikan perusteet murtuivat.
Suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon nuori presidenttiehdokas, entinen pankkiiri ja virkamies Emmanuel Macron teki demokraattisen vallankaappauksen. Macron kaatoi koko vanhan poliittisen eliitin tavalla, jota Ranskassa ei oltu koko nykyisen tasavallan aikana kertaakaan nähty.
Millainen poliitikko Macron lopulta on, mihin hän uskoo, ketkä ovat olleet hänen taustavoimansa? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat nousseet säännöllisesti väittelyn kohteeksi niin Ranskassa, kuin muualla Euroopassa.
Henkilöhistoria poikkeaa aiemmista presidenteistä
Oikeastaan ainoa yhteinen nimittäjä aikaisempiin presidentteihin on ENA eli kansallinen hallintokoulu, jonka kasvatti myös Macron on kuten on ollut monet muutkin aikaisemmat päämiehet. Toisin, kuin monet aikaisemmat presidentit Macron ehti tekemään nuorella iällä menestyksellisen uran virkamiehenä, ennen siirtymistään Rothchildin investointipankin palvelukseen, josta hän siirtyi sosialistien riveihin ja lopulta politiikkaan.
Kun Macronin ajattelua tai macronismia lähestytään, ensimmäinen huomio kiinnittyy Macronin kriittisyyteen ideologioita kohtaan. Politiikan eetos perinteisen ideologisen asetelman sijaan perustuu totuuden tavoitteluun. Toisin sanoen: mitä enemmän politiikassa on perinteistä jäykkää ideologiaa, sitä vähemmän politiikassa on pyrkimystä totuuteen.
Macronin mukaan ideologiat voivat muodostaa politiikalla toiminnallisen horisontin, mutta puhdas ankkuroituminen niihin ei ole enää tätä päivää, eikä palvele kansakunnan tai yhteiskunnan kokonaisetua. Macronin ajattelussa on heijastumia ranskalaisen filosofin, Macronin mentorin Paul Ricoeurin ja englantilaisen politiikan tutkijan Michael Freedenin ajatteluista.
Ricoeur korosti totuuden eetosta politiikan tärkeimpänä hyveenä, kun taa Freedenin mukaan ideologiat ovat, kuin kieli, jonka pitää elää ajassa, muuttua ajan hengen ja vaatimusten mukaisesti.
Markkinat eivät ole yhteiskunnan vihollinen numero yksi
Ranskassa markkinatalouteen on historiallisessa mielessä suhtauduttu vähintäänkin skeptisesti. Perinteinen ranskalainen poliitikko on ollut usein toimija, joka uskoo taloudessa rajoitettuun kilpailuun. Valtiovallalla ja valtio-omistajuudella on ollut usein taloudessa tärkeä rooli. Käytännössä viimeksi mainittu on johtanut usein vääristyneeseen kilpailuun, jossa myös työpaikkoja on tekohengitetty valtion erilaisilla runsailla subventioilla.
Yritysten tulevaisuuden kannalta seuraukset ovat olleet usein jopa tuhoisat. Konkreettisesti edellä mainittu näkyi mm. Ranskan teollisuuden ongelmissa 1990-luvun puolessa välissä verrattuna esimerkiksi Saksaan. Euroopan vanhan sairaan miehen Saksan teollisuus uudistui ja tuottavuus kasvoi huomattavasti robotisaation myötä Ranskan jäädessä kauas taakse.
Tämän kaiken yllä mainitun Macron halusi muuttaa.
Vuoden 2017 kampanjassaan Macron julisti asian suoraan: ”ranskalaisten on tullut aika lopettaa markkinoiden demonisointi ja nähdä ne viholliskuvan sijaan ruokkivana kätenä”. Samalla työ, yrittäminen ja yritysten arvostus tuli palauttaa yhteiskunnan keskiöön. Luovan tuhon oli tapahduttava jos se oli pidemmän päälle yritykselle eduksi. Kuolevia työpaikkoja ei ollut järkevää suojata, vaan toimenpiteiden tuli ulottua yksilöiden auttamiseen kriisien, kuten työttömyyden yli mm. uudelleen kouluttautumisen avulla.
Kolmannen tien poliitikko
Kiinnostavaa Macronin markkina-ja yritysmyönteisessä ajattelussa on sen yhtymäkohta Ison-Britannian entisen pääministerin Tony Blairin politiikkaan. Niin Macron, kuin Blair ovat halunneet eheyttää yhteiskuntaa työn tematiikan, joustavien työmarkkinoiden ja reformoidunkoulutuksen avulla.
Blairille markkinat ja hyvin toimivat yritykset olivat tärkeässä roolissa yhteiskunnallisen kehityksen moottorina. Noustessaan valtaan Tony Blair ja The New Labour tekivät selvän pesäeron vanhan työväenpuoluen edustamaan politiikkaan, jossa julkisen ja yksityisen sektorin intressit olivat vastakkaiset. Blair ja Macron ajattelevat samalla tavalla: terve ja toimiva julkinen sektori vahvistaa taloutta ja markkinoita, jotka puolestaan ylläpitävät mahdollisimman korkeaa työllisyyttä.
Politiikka tunnetaan myös niin sanotun kolmannen tien politiikan teoriana, jonka yksi tärkeimmistä teoreetikoista oli englantilainen Sir Anthony Giddens.
Kirjoittaja Pekka Väisänen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.
Lue myös:
Ranskan presidentinvaaleista ennakoidaan tiukkaa kisaa