Ekonomistien huomiota tuoreissa luottamusluvuissa ovat kiinnittäneet rakennusalan vahva optimismi ja kuluttajien hyvä luottamus omaan talouteensa ja säästämiseen. Tilastokeskus ja Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisivat maanantaina tammikuun luottamusindikaattorinsa.
Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan luottamusmittarit ovat kaikkiaan ilahduttavan hyviä, mutta eivät varsinaisesti muuta kuvaa suhdannetilanteesta.
– Indikaattorit kertovat myös talouskasvun nopeimman vaiheen jääneen taakse, vaikka nousu näyttäisi jatkuvan ainakin lähikuukausina, hän muistuttaa.
Kuoppamäen mukaan rakentamisen luottamuksen vahvuus vähentää pelkoja rakennusalan syöksystä taantumaan, mutta uusien rakennuslupien roima vähentyminen viime syksynä kertoo silti rakentamisen huipun jäävän taakse. Uusia asuntoja valmistuu vielä runsaasti, mutta hän uskoo aloitusten ehkä kääntyvän pian laskuun.
Kotitalouksien vahva luottamus omaan talouteen ja työmarkkinoiden hyvä tilanne ennakoivat hänen mukaansa ostovoiman kasvua, mutta viime vuotta varovaisempi näkemys luotonotossa ja ostoaikeissa viittaa säästämisasteen nousuun.
– Kulutuskysyntä luultavasti nousee, mutta vähemmän kuin kuluttajien korkea luottamus omaan talouteen antaisi odottaa. Vähittäiskaupan luottamuksen lasku viime kuukausina ja myynnin volyymin hidas nousu viittaa myös varovaiseen harkintaan kuluttajien keskuudessa, Kuoppamäki huomauttaa.
Lisäksi hän arvelee osan ostovoiman noususta kanavoituvan ulkomaisiin verkkokauppoihin, sillä verkkokaupan volyymi näyttää hänen mukaansa kasvavan voimakkaasti.
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus puolestaan arvioi, että tammikuun tiedot kuluttajien luottamuksesta hälvensivät huolia talouden alamäen alusta. Myönteistä kuvaa vahvistavat yritysten luottamusmittarit ja osakemarkkinoiden mainio alkuvuosi.
Rakennusalan hurja optimismi puolestaan hämmästyttää häntä edelleen.
– Puheet rakentamisen romahtamisesta ovat olleet jälleen ennenaikaisia. Voikin olla, että ennakolliset lupamäärätiedot rakentamisen tilastoista tarkentuvat lähikuukausina ylöspäin paljastaen paremman lähtötilanteen vuodelle 2019. Kaupungeissa riittää rakennettavaa vielä vuosikymmeniksi. Hypon 1,5 prosentin kasvuennuste kuluvalle vuodelle näyttää nykytiedoilla osuvalta, Brotherus pohtii.
Myös OP:n ekonomistit kiinnittävät Twitter-viestissään huomiota luottamuksen säilymiseen rakennusalalla erittäin korkealla. OP:n ekonomisti Henna Mikkonen puolestaan painottaa omassa viestissään kuluttajien valoisia näkemyksiä säästömahdollisuuksistaan.
Aktian pääekonomisti Heidi Schauman arvioi Twitterissä, että päivän luottamusindikaattorit eivät antaneet selkeää suuntaa. Luottamus omaan talouteen on edelleen erittäin hyvä, mutta luottamus Suomen talouteen heikompi. Hänkin toteaa, että rakennussektorin luottamus edelleen melkein hämmentävän hyvä.
Lue myös:
Kuluttajien luottamus edelleen vahvaa
Teollisuuden luottamus hieman vahvistui