Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7. marraskuuta, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 (Pasila–Kruunuvuorenranta) ja 12 (Rautatientori–Yliskylä).
– Hanke valmistui etuajassa, ja sen myötä voimme käynnistää raitiovaunuliikenteen Laajasaloon vielä tämän vuoden puolella, sanoo tiedotteessa HSL:n Liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin.
Nyt avautuva uusi raitiotie on kansainvälisestikin poikkeuksellinen. Uudella raitiotiellä on yhteensä kolme siltaa, joista Kruunuvuorensilta on 1,2 kilometrillään Suomen pisin. Sillalta avautuu näkymä merelliseen Helsinkiin: muun muassa avomerelle, Suomenlinnaan, Herttoniemenrantaan ja Kulosaareen. Silta avautui jalankulkijoille ja pyöräilijöille huhtikuussa, mutta autoliikennettä silloilla ei nähdä pelastusajoneuvoja lukuun ottamatta.
Uusi raitiovaunuyhteys mullistaa Laajasalon joukkoliikenteen. Matka-aika Laajasalon Yliskylän ja Rautatientorin välillä linjalla 12 kestää noin 20 minuuttia. Uusi yhteys parantaa myös poikittaisliikennettä: raitiovaunu 11 kulkee Kruunuvuorenrannan ja Pasilan välillä, ja Pasilan ja Kalasataman välillä liikenne kulkee aiempaa tiheämmin.
Liikenteen käynnistyessä uusi linja 12 alkaa ajaa Hakaniemen sijaan Rautatientorille asti vuonna 2027 alkavan metrokatkon takia. Päätepysäkki siirtyy Hakaniemeen, kun Kaivokadun ja Kaisaniemenkadun remontti alkaa Junatien metrosillan uusimistöiden jälkeen.
Raitiovaunuyhteyden avautuminen vaikuttaa myös Laajasalon bussien reitteihin. Ne muuttuvat 7.1.2027 siten, että ne tarjoavat sujuvia vaihtoyhteyksiä Herttoniemen metroaseman lisäksi myös ratikkalinjan varteen.
Ennen raitioliikenteen avaamista Kaupunkiliikenne perehdyttää vielä raitiovaununkuljettajia, ja lisäksi radalla järjestetään muun muassa häiriöharjoituksia. Avajaisjuhlallisuuksista kerrotaan tarkemmin myöhemmin.