Keskisuomalaisen mukaan pankkilainan saanti remontteihin on entistä vaikeampaa. Samalla asuinkiinteistöjen korjausvelka kasvaa.
– Se on pikkuhiljaa hiipinyt ongelma, joka ei tietenkään koske kaikkia taloyhtiöitä, mutta yllättävän montaa ja enenevässä määrin useampaa, Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoi Keskisuomalaisen mukaan Jyväskylässä Taloyhtiöpäivillä.
Taloyhtiöt jättävät jo paljon remontteja kokonaan tekemättä, koska rahoitusta ei löydy. Isännöintiliiton vuoden 2025 talous- ja isännöintiyritysbarometriin vastanneista isännöitsijöistä 39 prosenttia kertoi, että heillä on hoidettavana taloyhtiö, jossa korjaushanke on jätetty tekemättä rahoitustilanteen vuoksi.
Taloyhtiöt voivat Koro-Kanervan mukaan vastata rahoitusongelmaan olemalla suunnitelmallisempia kunnossapidon hankkeissaan.
– Se helpottaa riskinäkökulmaa pankille. Jos tiedetään, mitä on tulossa, ei ole niin paljon riskiä, hän sanoi.
Suunnitelmallisuus voi kuitenkin näyttäytyä hankalana osakkeenomistajille.
– Jos tulevat korjaukset näkyvät paperilla, niin osakkaalla on ajatus, että se vaikuttaa asuntojen hintoihin laskevasti. Minä taas ajattelen, että silloinhan se vasta menisi oikein.