Rahaa sotakassaan – Ukraina harkitsee pornoalan laillistamista

Muutos voisi tuoda Ukrainalle vuosittain jopa 25 miljoonaa dollaria.
Lakiesitys odottaa toista käsittelyä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lakiesitys odottaa toista käsittelyä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lakiesitys odottaa toista käsittelyä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lakiesitys odottaa toista käsittelyä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ukrainan parlamentissa käsitellään lakiesitystä, joka laillistaisi pornografian tuotannon. Tavoitteena on vähentää alan korruptiota, kasvattaa valtion verotuloja ja saada siten rahaa sotakassaan, kertoo The Wall Street Journal.

Pornografian tuottaminen, levittäminen ja hallussapito on Ukrainassa laitonta, ja siitä voi seurata enimmillään seitsemän vuoden vankeusrangaistus. Ala on kuitenkin laaja. Osa sisällöntuottajista toimii Ukrainassa, kun taas osa on muuttanut ulkomaille jatkamaan toimintaansa.

Nyt viranomaiset ovat alkaneet periä veroja pornografian parissa työskenteleviltä. Tilanne on ongelmallinen, sillä verojen maksaminen voi samalla paljastaa osallistumisen toimintaan, joka on lain mukaan rikollista. Oppositiopoliitikko Jaroslav Železniak kuvaa tilannetta ”tragikoomiseksi”.

Veroviranomaiset saivat tietoja koskien tuhansia ukrainalaisia ja sen perusteella OnlyFans-palvelussa työskentelevien ukrainalaisten tulot ovat olleet huomattavia. Tietojen mukaan 7 900 ukrainalaista ansaitsi palvelussa vuonna 2023 yli 131 miljoonaa dollaria.

OnlyFans-sisällöntuottajat alkoivat tästä syystä saada viranomaisilta kirjeitä. Osa ilmoitti tulonsa ja maksoi veroja, mutta saattoi siinä samalla joutua vastuuseen pornografian tuottamisesta.

Arvion mukaan laillistaminen voisi tuoda Ukrainalle vuosittain jopa 25 miljoonaa dollaria verotuloja. Summa vastaisi arviolta noin 30 000 droonia.

Lakiesitys laillistamisesta hyväksyttiin parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä heinäkuussa, ja se odottaa nyt toista käsittelyä.

Tämän vahvisti maan ulkoministeri José Manuel Albares.
Moskova on tuttuun tapaansa liioitellut häirintälaitteen tehoa.
Kyselyn mukaan vain noin viidennes puolalaisista kannattaa ohjusten antamista Ukrainalle.
Mainos