Eversti Petteri Kajanmaan tapahtumarikas Nato-komennus päättyi lokakuun alussa. Upseeri työskenteli kolme vuotta Naton operaatiojohtoportaan esikunnassa (Supreme Headquarters Allied Powers Europe SHAPE) Belgian Monsissa Suomen kansallisena sotilasedustajana.
Tänä aikana hän seurasi liittokunnan aitiopaikalta Venäjän raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa, minkä seurauksena Suomi ja Ruotsi jättivät jäsenyyshakemuksensa liittokuntaan. Suomesta tuli Naton jäsen keväällä 2023 ja Ruotsista keväällä 2024.
Nyt hän istuu virkeän ja rennon oloisena antamassa haastattelua Maanpuolustuskorkeakoulun kokoushuoneessa Santahaminan sotilasalueella. Vaikka Monsissa oli paljon töitä ja monimutkaisia asiakokonaisuuksia ratkottavana, siellä vietetty aika on jäänyt selvästi positiivisella tavalla Kajanmaan mieleen.
– Tehtävänä oli toimia Naton Euroopan joukkojen komentajan (Supreme Allied Commander Europe SACEUR) ja Suomen Puolustusvoimain komentajan välisenä yhteyshenkilönä. Tärkeimpänä tehtävänä oli operatiivisen tiedon vaihtaminen puolustusvoimien ja liittokunnan välillä, hän sanoo Verkkouutisille.
Kajanmaa vastasi siitä, miten Suomea uutena Nato-maana integroidaan osaksi liittokunnan komento- ja joukkorakennetta.
Miehen uuden pestin nimike on ”erityistehtävä”. Tämä pitää sisällään upseerikursseja varten laadittujen opetussuunnitelmien tukemisen Nato-asioissa, luennoinnin sekä Puolustusvoimien johdon ja pääesikunnan avustamisen liittokunnan esikuntaharjoituksissa.
Tehtävä sopii Kajanmaalle kuin nenä päähän, koska hän haluaa jalkauttaa keräämäänsä ja rakentamaansa ”Nato-oppia” Suomessa ja Puolustusvoimissa. Mutta palataan siihen vähän myöhemmin.
Kajanmaa työskenteli ennen Nato-komennustaan Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen johtajana. Tänä aikana hän tuli tutuksi suomalaisille Ukrainan sotaa kommentoivana ja analysoivana asiantuntijana.
Tätä ennen mies toimi YK:n sotilastarkkailijaoperaation (UNTSO) apulaiskomentajana Israelissa kaksi vuotta.
– Minulla on ollut 2010-luvulta alkaen tähän päivään asti enemmän tehtäviä ulkomailla kuin kotimaassa.
”Emme aluksi sopineet malliin”
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on vakavin uhka euroatlanttiselle turvallisuudelle vuosikymmeniin. Se on murskannut rauhan Euroopassa ja korostanut Naton tarvetta varmistaa, että sen pelote- ja puolustuskyky pysyy uskottavana ja tehokkaana.
Uutena jäsenmaana Suomea integroidaan liittokuntaan kovalla vauhdilla, ja prosessi koostuu suorituskykyjen kehittämisestä, operatiivisesta suunnittelusta ja henkilöstöstä omine aikatauluineen.
Kollegoiden ja alaisten mukaan Petteri Kajanmaalla on hyvät sosiaaliset taidot ja kyky ymmärtää oleelliset asiat. Tämä on osoittautunut erittäin tärkeäksi Naton kattavan byrokratian pyörteissä. Hänet tunnetaan Puolustusvoimissa aikaansaavana ja ”alaisistaan huolehtivana” upseerina, ”toiminnan kehittäjänä”. Erään luonnehdinnan mukaan ”aina hänen johdollaan asiat ovat menneet eteenpäin tai toimintaan on nostettu uusia kulmia”.
Kesällä otettiin askeleita eteenpäin. Naton puolustusministerikokouksen ohjauksen ja puolustussuunnitteluprosessin mukaisesti Suomi ja muut jäsenmaat rakentavat sotilaallisia suorituskykyjään, jotka Euroopasta osittain puuttuvat.
Naton Haagin huippukokouksessa päätettiin, että tavoitteena on nostaa ydinkyvykkyyksiin käytettävät menot 3,5 prosenttiin bkt:sta vuoteen 2035 mennessä. Näillä puolustusmenoilla jäsenmaiden katsotaan selviävän liittokunnan suorituskykytavoitteista.
– Puolustussuunnitteluprosessi on itsessään eräänlainen integraatioprosessi, kun se tapahtuu neljän vuoden sykleissä, Kajanmaa sanoo.
Suomi hyppäsi mukaan vuonna 2023 alkaneeseen puolustussuunnitteluprosessin nelivuotiseen sykliin kesken kaiken.
– Se ei ollut meidän kannaltamme oikeanlainen. Me emme sopineet siihen malliin. Kun uusi sykli käynnistyy vuodesta 2027 eteenpäin, niin Suomi pystyy kertomaan omat erikoisuutensa ja meidät huomioidaan täysimittaisesti. Se on tietyllä tavalla osa sitä integraatiota, jossa myös Natoa integroidaan Suomeen, Kajanmaa toteaa.
Naton puolustussuunnitteluprosessi on eri asia kuin operatiivinen suunnittelu, joka liittyy joukkojen ja suorituskykyjen käyttöön operaatioissa.
Puolustussuunnittelu ei sisällä lainkaan joukkojen toiminnan mahdollistavia operatiivisia suunnitelmia tai päätöstä siitä, aiotaanko joukkoja käyttää. Puolustussuunnittelun päätehtävänä on varmistaa, että liittokunnalla on tarvittavat joukot ja suorituskyvyt Naton tehtävien toteuttamiseen.
Suomi siirtyy Norfolkin alle
Naton yhteisoperaatiojohtoportaita on kolme. Suomen siirtyminen Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuuteen etenee parhaillaan aikataulun mukaisesti. Myös Norfolkin alaisuuteen tehty pohjoista aluetta koskeva operatiivinen suunnitelma on viimeistelyvaiheessa.
Liittokunnan operatiiviset suunnitelmat jakaantuvat pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen alueeseen.
– Natossa on tällä hetkellä käynnissä operatiivinen suunnittelukierros. Ensimmäinen kierros saatiin päätökseen, ja nyt sitä muokataan. Suomen siirtyminen Norfolkin johtovastuulle on yksi osa sitä, Petteri Kajanmaa kertoo.
– Norfolk suunnittelee liittokunnan operaatiot Pohjolassa, johon Suomi kuuluu maantieteellisesti. Kun suunnitelmat ovat (lopullisesti) valmiina, niin voidaan sanoa, että meidät on integroitu operatiivisesti. Kokonaisuudessa integraatio vie vuosia, mutta teknisesti Suomi kykenee jo toimimaan Natossa operatiivisesti ja yhteensopivalla tavalla.
Myös Mikkelissä avattu pohjoisen alueen maavoimajohtoporras (MCLCC) on osa operatiivisen suunnitelman toimeenpanoa. Sen tehtävänä on liittokunnan maavoimajoukkojen johtaminen ja kansallisten maajoukkojen toiminnan yhteensovittaminen pohjoisella alueella.
Kajanmaan mukaan Puolustusvoimien operatiivinen integrointi liittokuntaan tapahtui muodollisesti hyvin sutjakasti – kymmenen päivän aikana sen jälkeen, kun Suomesta tuli täysjäsen.
– Eli tsekattiin, että jos Nato-maiden pitää operoida Suomessa tai suomalaisten joukkojen Nato-lipun alla, niin johtosuhde on selkeä.
– Meillä on erittäin hyvä mahdollisuus vaikuttaa Naton operatiiviseen suunnitelmaan. Meillä on hyviä upseereita työskentelemässä ja tekemässä sitä suunnitelmaa. Eli suomalainen näkökanta näkyy siellä, mikä edesauttaa sitä yhteensopivuutta.
Liittolaiset harjoittelevat paljon Suomessa ja lähialueilla isommissa ja pienemmissä kokoonpanoissa. Harjoitustoiminta on kaiken kaikkiaan tiivistä ja monisyistä pitäen sisällään etulinjan toimintaa ja joukkoyksiköiden siirtymistä valtioiden rajojen yli.
– Harjoitustoiminnan päätarkoitus on harjoitella sitä operatiivista suunnitelmaa ja muodostaa pelotetta, Kajanmaa toteaa.
Suomalaisten määrä Natossa kasvaa
Naton komentorakenteessa työskentelee suomalaisia upseereita, aliupseereita, reserviläisiä ja siviileitä. Tässä yhteydessä hyvät esimiestaidot ovat arvokkaita.
Petteri Kajanmaata kuvaillaan ”ihmisten johtajaksi, jolla on aina aikaa alaiselle”. Kollegoiden luonnehdinnan mukaan hän ”osaa valjastaa tiiminsä työskentelemään yhdessä käyttäen erinomaisesti yksilöiden eri vahvuusalueita hyväkseen”. Kajanmaan sanotaan kuitenkin olevan ”välillä kärsimätön järjestelmän (ei ihmisten) hitautta kohtaan”.
Naton niin sanottu henkilöstön sykli on 6+1 vuotta uusille jäsenmaille.
– Kuuden vuoden kuluessa pitää saavuttaa se taso henkilöstöstä, jonka liittokunnan laskentakaava meille velvoitteeksi antaa. Sitten on vielä yksi vuosi aikaa viilata se kohdilleen, Kajanmaa sanoo.
Suomen kiintiö on noin yksi prosentti niin sanotuista yhteisistä tehtävistä.
– Siinä ei puhuta prikaateista ja armeijakunnista, vaan työntekijöistä Naton komentorakenteessa, Kajanmaa korostaa.
– Me olemme nyt kahden ja puolen vuoden ajan täyttäneet sitä. Me olemme vähän edellä aikataulusta ja olemme hyvin kunnianhimoisesti onnistuneet saavuttamaan sen tason, mitä haemme.
Noin sata suomalaista työskentelee tällä hetkellä komentorakenteen lisäksi joukkorakenteessa sekä eri virastoissa ja laitoksissa.
– Meille on tullut vähän yllätyksenä se, että kyse ei olekaan pelkästään komentorakenteesta, vaan siihen kuuluu myös Naton virastot ja laitokset, joissa osassa on samanlainen velvoite ja toisissa taas vahva toivomus, että osallistutaan yhteiseen taakankantoon. Ja se melkein kaksinkertaistaa Suomen koko henkilöstömäärän Natossa, Kajanmaa toteaa.
Henkilöstön määrä kasvaa joka vuosi. Hän arvioi, että seitsemän vuoden kuluttua lukumäärä on lähempänä kahtasataa.
– Komentorakenteeseen menee varmaan sata plus, ja sitten kokonaismäärä lähestyy kahtasataa, kun joudutaan laittamaan väkeä myös erilaisiin virastoihin ja oppilaitoksiin.
”Nato-oppi”
Suomessa Petteri Kajanmaa pyrkii uuden tehtävänsä mukaisesti jakamaan SHAPE:ssa hankkimiaan tietoja ja taitoja suomalaisille upseereille. Hän tuo toisin sanoen ”Nato-opin” Suomeen.
– Ehkä se oppi, jota yritän nykyisessä tehtävässäni levittää, on se, miten liittokunta toimii, jotta me osaisimme soveltaa oman toimintamme siihen. Se ei tarkoita sitä, että kaikki asiat pitää muuttaa, vaan pitää ymmärtää meidän kumppaniamme, jotta osaamme pelata tätä peliä yhdessä – on kyse sitten operaatiosta tai poliittisesta päätöksenteosta
Isossa kuvassa kyse on Naton pelotteen ja puolustuksen luomisesta.
– Pitää ymmärtää poliittisella ja sotilaallisella tasolla, minkä takia Nato on olemassa. Eli liittokunta on vakuutus. Se on olemassa sitä varten, että ei koskaan tulisi kriisiä. Mutta jos kriisi tulee, niin se pystytään torjumaan. Naton ajatusmaailma saattaa poiketa monen jäsenmaan sotilaallisista tavoitteista. Vaikka Nato tavoittelee voittoa (mahdollisessa) sodassa, se ei tavoittele sitä hinnalla millä hyvänsä, vaan pyrkii siihen käymättä sotaa.
Kajanmaan mukaan jokaisen eskalaatiovaiheen aikana luodaan lisää pelotetta, kunnes ei enää ole mahdollista kasvattaa sitä peloteportaiden loppuessa.
– Silloin puhutaan ydinsodasta. Mikään ei ole pelottavampaa kuin ydinsota. Mutta jokaisessa pelotevaiheessa pyritään välttämään seuraava vaihe. Se on se pelotteen idea, että tilanne ei eskaloituisi.
– Nyt kun Suomi on liittokunnassa, me voimme luoda sellaisia kynnyksiä viholliselle, että sotaa ei koskaan tulisi. Strategisen kommunikaation kautta viestitään pelote oikea-aikaisesti ulospäin.
”Peliä on osattava pelata”
Suomen niin sanotun Nato-strategian sotilaallinen lähtökohta on se, että Suomea puolustetaan liittokunnan tai erinäisten kumppanien kanssa – tai tarpeen vaatiessa ilman niitä itsenäisesti.
– Meidän kykymme puolustaa Suomea, joka on hyvä, pitäisi saada mahtumaan Naton operatiivisten suunnitelmien alle. Ja tästä näkökulmasta sitä on tehty, ja siinä on onnistuttu, Petteri Kajanmaa sanoo.
– Se operatiivinen suunnitelma, joka valmistuu talven aikana ja muuttuu taktiseksi suunnitelmaksi ensi vuoden aikana, sisältää Suomen puolustuksen elementit hyvin tarkkaan.
Suomella on tunnistettavia suorituskykypuutteita. Varsinkin ilma- ja ohjuspuolustus on merkittävä puutealue Euroopassa, ja Nato pyrkii integroimaan ilmapuolustuksen ja ballistisen ohjuspuolustuksen samaan kokonaisuuteen.
– Totta kai me toivomme, että liittokunta jäsenmaineen auttaisi juuri niissä. Me emme tarvitse lisää jalkaväkiprikaateja, kenttätykistöä tai ilmavoimien kykyjä. Meillä on erittäin hyvä suorituskyky näiden osalta, Kajanmaa kertoo.
– Me tarvitsemme avaruuteen, kybertoimintaan, erikoisjoukkoihin, pitkän kantaman asejärjestelmiin ja ohjusjärjestelmiin liittyviä kykyjä, joita Puolustusvoimilla ei ole tarpeeksi ja joita meillä ei ole varaa (tuottaa kokonaisvaltaisesti).
Nämä suorituskyvyt ovat Naton Euroopan joukkojen komentajan käsissä. Hän jakaa vähiä suorituskykyjä tilanteen ja painopisteen mukaan pohjoisen, keskisen ja eteläisen alueen kesken.
– Siksi meidän pitää olla Nato-strategiassamme järkeviä ja löydettävä operatiiviset perusteet, joilla esitämme näitä (resursseja) käytettäväksi Suomen puolustamisen tueksi. Peliä on osattava pelata oikein, Kajanmaa korostaa.
– Lähtökohta on se, että liittokunta tukee, mutta tuki riippuu tilanteesta ja kyvykkyydestämme viestiä tarpeemme. Merkittävien suorituskykyjen käyttö on mahdollista vain yhdellä suunnalla kerrallaan.
Jos esimerkiksi Naton eteläisen alueen maassa puhkeaisi sotilaallinen konflikti, eikä se leviäisi laajemmalle, resurssit suunnattaisiin sinne. Samalla tavalla toimittaisiin, jos tilanne kärjistyisi keskisellä tai pohjoisella alueella.
Toistaiseksi ei ole kuitenkaan päätetty, mihin pohjoisen ja keskisen alueen välinen raja operatiivisten suunnitelmien puitteissa tarkalleen vedetään. Tämä on merkittävä asia, koska se vaikuttaa Suomeen taakankannon ja vastuiden osalta.
– Siitä tehdään toivottavasti loppuvuodesta poliittinen päätös Nato päämajassa Brysselissä, Kajanmaa toteaa.
Jäsenmaat voivat toimia ilman Natoa
Suomi tekee myös tiivistä puolustus- ja turvallisuusyhteistyötä kumppaneidensa kanssa. Tämä on tärkeää ja nopeuttaa toimintaa, jos Nato ei ole poliittisista syistä mukana mahdollisessa konfliktissa.
Suomella on kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimus (DCA) Yhdysvaltojen kanssa. Ruotsin kanssa on tehty läheistä yhteistyötä jo pitkään. Suomi kuuluu Britannian johtamaan monikansalliseen JEF-joukkoon (Joint Expeditionary Force). Suomi toimii myös vuonna 2025 Pohjoismaisen puolustusyhteistyön (Nordefco) puheenjohtajamaana.
– Esimerkiksi JEF-maat ovat kaikki Naton jäseniä. Ne pystyvät toteuttamaan jäsenmaiden kesken Naton operatiivista suunnitelmaa ilman liittokuntaa, Petteri Kajanmaa sanoo.
Yhdysvallat on edelleen sitoutunut Natoon, koska se palvelee maan intressejä. Yhdysvallat huolehtii strategisesta pelotteesta ja ydinpelotteesta ja on tarpeen mukaan valmis vahventamaan Euroopan puolustusta. Amerikkalaiset kuitenkin katsovat, että eurooppalaisten täytyy ottaa ensisijainen vastuu tavanomaisesta aseellisesta Euroopan puolustamisesta.
Millaista apua tosipaikassa?
Suomalaisia on askarruttanut, miten ja millaista apua me saisimme liittolaisilta, jos Naton pohjoisella alueella puhkeaisi sotilaallinen kriisi.
Liittokunnan rakenteisiin ja toimintalogiikkaan hyvin vihkiytynyt Petteri Kajanmaa on oikea henkilö vastaamaan tähän.
Operatiivinen suunnitelma määrittää joukkotarpeen – kuinka paljon ja minkälaisia joukkoja maalla, merellä, ilmassa, avaruudessa ja kyberulottuvuudessa tarvitaan, jotta uhka voidaan torjua.
– Suomi täyttää X määrän joukkotarpeesta, ja loput täytetään liittolaisten joukoilla. On aika helppo ajatella, että maantieteellisesti lähdetään läheltä liikkeelle ja sitten mennään suuruuden mukaan, Kajanmaa sanoo.
– Jos Suomi ei lähetä joukkoja Espanjaan, niin ei Espanjakaan niitä Suomeen lähetä. Samoin Saksa ei varmastikaan lähetä joukkoja tänne, koska he ovat merkittävä toimija Naton keskisellä alueella.
Käytännön tasolla Suomi saisi todennäköisesti apua liittolaisilta, jotka ovat kiinnostuneista Suomeen perustettavasta Naton eteentyönnetystä maavoimajoukosta (FLF), jonka kehysvaltiona toimii Ruotsi. Apua saataisiin ilmeisesti myös Mikkelin pohjoisen alueen maavoimajohtoportaan toimintaan osallistuvilta liittolaisilta.
Tämän jälkeen kuvaan astuvat yhteiset suorituskyvyt.
– Tehdään suunnitelmat, mihin lentotukialusosastot siirrettäisiin. Jos Norjanmerellä on lentotukialusosasto tai osastoja, niin ne kykenevät tukemaan Suomea. Tämä on yksi strateginen suorituskyky, jolla määritellään painopistettä, Kajanmaa kertoo.
– Samalla mietittäisiin, pitäisikö Suomeen tuoda ilma- ja ohjuspuolustukseen kykeneviä joukkoja vai riittäisikö niiden sijoittaminen Ruotsiin ja Pohjois-Norjaan.
Suomeen voitaisiin päättää lähettää myös esimerkiksi amerikkalainen prikaati osana maavoimavahvistuksia.
– Sen jälkeen amerikkalaiset suunnittelisivat yhdessä Naton kanssa, miten prikaati saataisiin siirrettyä (esimerkiksi) johonkin satamaan, josta se purettaisiin ja siirrettäisiin maakuljetuksella Suomeen, Kajanmaa selittää.
Kyseessä voi olla joko Yhdysvalloissa tai Euroopassa sijaitseva kansalliskaartin tai vakituisen asevoimien prikaati.
Suomea voitaisiin tukea myös liittokunnan jäsenmaiden meri- ja ilmavoimilla.
– Suomea tuettaisiin esimerkiksi pitämällä Tanskan salmet auki. Liittolaiset turvaisivat aluksillaan Itämeren liikenneyhteydet Naton merivoimajohtoportaan alaisuudessa, Kajanmaa sanoo.
– Norfolkin yhteisoperaatiojohtoporras tilaisi ilmavoimajohtoportaalta vaikuttamissuorituksia, jotta esimerkiksi jokin venäläinen sotatoimiyhtymä voitaisiin tuhota. Tätä varten kerättäisiin muun muassa suomalaisia Hornet-hävittäjiä ja norjalaisia F-35-hävittäjiä.
Hänen mukaansa Suomen maavoimien rooli tulee olemaan aika lailla samanlainen kuin aikaisemmin, kun jatkossa toimitaan yhdessä ulkomaisten joukkojen kanssa.
– Mutta meri- ja ilmavoimien rooli hieman muuttuu. Suomea voidaan puolustaa esimerkiksi Ruotsin ilmatilasta ampumalla ohjuksia Venäjälle.
Hän kuitenkin korostaa, että Suomi päättää itse, mitä merivoimien aluksia ja ilmavoimien koneita luovutetaan Naton käyttöön.
Yhteinen taakankanto
Suomen turvallisuus ja puolustus siis vahvistuu selvästi Nato-jäsenyyden myötä. Petteri Kajanmaa kuitenkin muistuttaa, että liittokunta odottaa Suomelta yhteistä taakankantoa eli osallistumista pelotteen ja puolustuksen toteuttamiseen.
– Me olemme käsitykseni mukaan kantaneet sitä vastuuta. Ja se on kelvannut Natolle. Eli heille on kelvannut se ajatus, että Suomi pääasiallisesti vastaa oman maan puolustuksesta ja pelotteen muodostamisesta rauhan aikana ja osallistuu aktiivisesti rauhanajan toimintoihin ilma- ja merivoimilla.
Myös Suomeen perustettava FLF-joukko on osa yhteistä taakankantoa. Ensimmäiset harjoitukset on tarkoitus järjestää syksyn aikana. Joukkoja ei sijoiteta Suomeen pysyvästi, vaan ne kiertävät eri harjoituksissa.
– Meitä neuvottiin alussa, että älkää tehkö klikkejä Naton sisälle, että ei saa olla Pohjoismaiden klikkiä. Nyt se sitten alkoi kelvata, Kajanmaa sanoo.
Suomi on lisäksi mukana liittokunnan kriisinhallintaoperaatioissa.
– Puolustusvoimat on niin operatiivinen organisaatio, että me olemme oikeastaan edelläkävijä Natossa. Eräs amiraali sanoi käytyään Suomessa noin vuosi jäsenyytemme alkamisen jälkeen, että hän on nyt nähnyt ensimmäisen maan, jolla on puolustussuunnitelma, operatiiviset suunnitelmat, niitä varten määritetyt ja koulutetut joukot sekä kalusto. Eli kaikki nämä neljä osa-aluetta, mitä vaaditaan maan puolustamiseksi, on olemassa, Kajanmaa kertoo.
Naton odotukset muuttuneet
Perinteisesti Naton suunnittelijat ja valmistelijat ovat lähteneet siitä, että jäsenmaa kouluttaa joukon ja luovuttaa sen liittokunnan kehykseen käytettäväksi jossain muualla. Nyt odotukset ovat kuitenkin muuttuneet.
– Meillähän oli hirveä pelko silloin alkuvaiheessa, että nyt suomalaisia sotilaita lähetetään ulkomaille sotimaan ja pitää lähettää prikaati sinne ja tänne. Nyt Natolle on kuitenkin selvinnyt, että Suomi ei ole se maa, joka lähettää (suuren määrän) joukkoja jonnekin (kauemmas), vaan (Suomi puolustautuu pitkälti itsenäisesti), jotta Naton ei tarvitsisi lähettää niin paljon joukkoja tänne, Petteri Kajanmaa kertoo.
Liittokunta vaatii, että jäsenmailla pitää tarvittaessa olla resursseja ja suorituskykyjä lähetettäväksi ulkomaille. Suomen kohdalla se voi tarkoittaa esimerkiksi pienemmän joukon lähettämistä lähialueelle.
– Mutta missään operatiivisessa suunnitelmassa ei ole suunniteltu Suomen joukkoja lähetettäväksi pohjoisen alueen ulkopuolelle, Kajanmaa toteaa.
Tällä hetkellä ei ole selvillä, kuinka paljon suomalaisia joukkoja korvamerkitään Naton rauhan ja sodan ajan operaatioihin.
– Tätä käsitellään parhaillaan käynnissä olevan operatiivisen suunnittelun puitteissa, Kajanmaa kertoo.
Suomi joutuu silti Naton puitteissa tekemään kompromisseja, osallistumaan toimintaan ja toteuttamaan eri asioita, vaikka ne eivät välttämättä ole oman puolustuksen etu.
– Me olemme osa joukkuetta. Silloin on tehtävä asioita samalla tavalla kuin joukkue tekee.