Ruotsin puolustusvoimat selvittää mahdollista sukellusvenehavaintoa maan itärannikon Härnösandissa, uutisoi Sveriges Radio. Useat silminnäkijät ovat keskiviikkona ilmoittaneet havainneensa epäilyttävää liikettä Ruotsin Korkearannikolla sijaitsevan kaupungin vesillä.
Radion haastattelema silminnäkijä Lasse Jonsson kertoo nähneensä vedessä ”jotain mustaa” Sälstenissä, juuri kaupungin keskustan ulkopuolella. Jonsson ei halua spekuloida näkemästään, mutta kuvailee kohteen muodostaneen aaltoja muuten tyynelle ja ”peilikirkkaalle” merelle.
Sundsvall Tidningenin haastattelema silminnäkijä Mattias Forsberg kertoo taas nähneensä ”rekan kokoisen mustan viivan” häviävän veden alle.
Ruotsin puolustusvoimat kertoo lehdelle selvittävänsä asiaa. Puolustusvoimat ei kuitenkaan kommentoi tapahtunutta.
– Maailmanpoliittinen tilanne on kireä, ja on ollut sitä jo jonkin aikaa, tiedottaja Jimmie Adamsson sanoo radiolle.
– Selvitämme eri asioita, pidämme lähialuetta silmällä emmekä aina kerro kaikkea mitä tiedämme.
Sukellusvenehavainnot eivät ole Ruotsissa poikkeuksellisia. Maailmalla suurta huomiota keräsi Tukholman saaristossa lokakuussa 2014 toteutettu sukellusvenejahti. 1980-luvulla sukelusvenehavainnot herättivät kitkaa Ruotsin ja Neuvostoliiton välillä, ja keväällä 1983 Sundsvallissa, reilun 50 kilometrin päässä Härnösandissa, tapahtunut sukellusvene-etsintä on yhä Ruotsin puolustusvoimien suurin toisen maailmansodan jälkeinen aseellinen operaatio.