Puolustusministeriölle oikeus selvittää kiinteistöoston rahoitus ja sen alkuperä

Lupalakiin esitetään lisättäväksi, ettei kiinteistönhankinta saisi uhata kansallista turvallisuutta.
Pääesikunta ja puolustusministeriö Helsingin Kasarmitorilla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Pääesikunta ja puolustusministeriö Helsingin Kasarmitorilla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksensä kiinteistöomistuksen valvontaa koskevan lainsäädännön kehittämisestä. Hallitus esittää tarkennuksia eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin.

Lupalakiin esitetään lisättäväksi, ettei kiinteistönhankinta saisi uhata kansallista turvallisuutta. Lupahakemus voitaisiin hylätä, jos hankittava kiinteistö ei todellisuudessa soveltuisi hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen.

Puolustusministeriölle esitetään myös laajempia tiedonsaantioikeuksia sekä oikeutta selvittää kiinteistön hankinnan rahoitus ja sen alkuperä.

Lakimuutosten myötä valtiolla olisi etuosto-oikeus, jos se olisi tarpeen kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Valtiolla olisi myös etuosto-oikeus kiinteistöihin, jotka sijaitsevat enintään tuhannen metrin etäisyydellä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen kohteista.

Kolmen kuukauden määräaikaa valtion etuosto-oikeuden käyttämisen päättämisestä pidennettäisiin neljään kuukauteen. Samalla esitetään, että valtion etuosto-oikeus olisi ensisijainen suhteessa kunnan etuosto-oikeuteen.

Lakiehdotukset tulisivat voimaan vuoden 2023 alusta.

Laki eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta ja laki valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla tulivat voimaan vuoden 2020 alussa. Nyt esitettävillä tarkennuksilla pyritään puolustusministeriön mukaan vahvistamaan lakien toimivuutta, vastaamaan nykyistä paremmin laeille asetettuihin tavoitteisiin ja ennakoimaan tulevaisuuden lainsäädännöllisiä tarpeita.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos