Puolustusministeri MT:lle: Suomelle ja Ruotsille tarjottu samanlaista suojaa

Antti Kaikkosen mukaan johtopäätöksiä Natosta tehdään pian.
Espanjalainen sotilas Latvian sotaharjoituksissa. Kuva: NATO / Flickr
Espanjalainen sotilas Latvian sotaharjoituksissa. Kuva: NATO / Flickr

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että Nato antaa samanlaisen suojan Suomelle ja Ruotsille mahdollisen jäsenyyshakemuksen aikana.

Ruotsin ulkoministeri Ann Linde on puhunut USA:n antamasta ”turvavakuutuksesta”. Suomessa ei ole puhuttu asiasta tällä termillä.

– Kyllä keskeiset Nato-maat tulevat kohtelemaan meitä samalla tavalla. Sanamuodot voivat poiketa, mutta käsitykseni mukaan olemme samalla viivalla ja hyvä niin, Kaikkonen sanoo MT:lle.

Puolustusministeri kertoo, että Suomen Naton-hakemuksen osalta ”johtopäätösten aika” on kahden viikon sisällä.

– Pitäisin parempana, jos Suomi ja Ruotsi voisivat päätyä samaan johtopäätökseen. Tällä hetkellä näyttää aivan mahdolliselta, että teemme samansuuntaiset johtopäätökset.”

Panssarivaunujen eteneminen pysähtyi nopeasti droonien, tykistön ja ohjusten simuloituun vaikutukseen.
Antti Häkkäsen mukaan Yhdysvallat haluaa ripeitä muutoksia vahvuuksiinsa Euroopassa.
Amiraalin mukaan länsi aseisti Ukrainaa liian hitaasti.
Mainos