Kokoomuksen puheenjohtaja, hallitustunnustelija Petteri Orpo jätti perjantaina hallitusyhteistyötä koskevat kysymyksensä eduskuntapuolueille. Vastaukset hän saa ensi viikon alussa.
Kokoomuksen vaalivoitto saattoi olla pienestä kiinni. Sosiaalidemokraattien toisenlainen kampanjointi ja puheenjohtaja Sanna Marinin ehdokkuus Uudellamaalla olisivat ehkä muuttaneet asetelmia niin, että Marinin asemesta Orpo olisi lähdössä puoluejohdosta.
Puoluejohtajan pestistä on tullut tehtävä, joka on puoluekokouksien lisäksi katkolla eduskuntavaaleissa. Puheenjohtajan asemaan on vaikuttanut pääministeriehdokkuus.
Vaalien jälkeen pääministeri Marin ilmoitti vetäytyvänsä SDP:n puheenjohtajan tehtävästä. Hänen kautensa puoluejohtajana jää yhteen.
Tiistaina vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoi luopuvansa puoluejohtajan paikasta. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko avaa suunnitelmiaan kevään aikana. Vasemmistoliiton Li Andersson jättää puolueensa vetämisen viimeistään puoluekokouksessa 2025.
Marinille, Ohisalolle ja Saarikolle on yhteistä se, että he johtivat puolueitaan puheenjohtajina ensimmäisen kerran eduskuntavaaleissa. Tappioita ei siedetä.
Tällä kertaa yhdenkään puolueen johtaja ei jänistänyt tai tarttunut vihreämpään oksaan ennen vaaleja. Sellaistakin on tapahtunut. Matti Vanhanen (kesk.) erosi pääministerin tehtävästä 2010 ja Jyrki Katainen (kok.) 2014.
Hallituspolitiikka ja lähestyvät vaalit ovat joskus vauhdittaneet vaihdoksia. Kannatusmittaukset ovat puheenjohtajan työsuhdeturvan kannalta lähes yhtä suuri uhka kuin puoluekokoukset.
Tuoreimpia esimerkkejä ovat Jutta Urpilainen (sd.), Alexander Stubb (kok.) ja Katri Kulmuni (kesk.). He joutuivat vastentahtoisesti jättämään kesken vaalikauden sekä puheenjohtajan nuijan että valtiovarainministerin salkun.
Vaalitappion kärsineiden puolueiden jälkipyykki on ollut avointa. Ohisalo ja vihreiden muu johto eivät kuitenkaan ole tunnustaneet, että osasyy tappioon oli puolueen siirtäminen vasemmalle ja talouden unohtaminen.
Entiset puoluejohtajat Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja Ville Niinistö ovat muistuttaneet talouden merkityksestä. Erityisavustaja Joel Linnainmäki kirjoitti ongelman auki: ”Puolue on tietoisesti ajanut itsensä samaan nurkkaan vasemmiston ja SDP:n kanssa.”
Vasemmistoliiton lehden Kansan Uutisten päätoimittaja Jussi Virkkunen ja politiikan toimittaja Toivo Haimi ruotivat lehdessä armottomasti vaalityötä. Vasemmistoliitto on kadottanut yhteyden äänestäjiin.
Keskustassa vaalitappiota on selitelty maassamuutolla ja perussuomalaisten nousulla.
Keskisarjan puolueille yhteistä on se, että niiden politiikan paletti ei ole kattava.
Vihreiltä käytännössä puuttuu talouspolitiikka. Valinta saattaa olla tietoinen, koska puolueen on vaikea sopia yhteisestä linjasta.
Vihreiden tuleva puheenjohtajaäänestys on myös linjavaali. Henkilön lisäksi on kyse siitä, pysyykö vihreät vasemmistossa vai palaako se lähemmäksi puoluekartan keskustaa.
Keskustan ohella yhteiskunnan rakennemuutos on nakertanut vasemmistoliittoa.
Vasemmistoliitto on hukannut palkansaajat. Perinteiset työläisammatit ovat vähentyneet. Se rasittaa puolueen kannatusta.
Eduskuntaryhmästä jäi pois duunariammattien edustajia. Jari Myllykoski ja Juho Kautto luopuivat vapaaehtoisesti, Matti Semi ja Katja Hänninen putosivat.
Keskustan tilanne on vaikein. Entisellä mahtipuolueella on kannattajien lisäksi kateissa idea. Puolueella ei ole enää yhteistä arvopohjaa.
Keskusta joutuu pohtimaan, onko se arvokonservatiivinen maakuntien puolue, jolle tärkeintä ovat alue- ja perhepolitiikka, vai liberaali keskipuolue, joka haluaa jalansijan suuriin asutuskeskuksiin.
