Puola nostaisi Nato-maiden puolustusmenot viiteen prosenttiin BKT:sta

Yhdysvaltain presidentiksi palaava Donald Trump on vaatinut jäsenmaita kasvattamaan sotilasmenojaan.
Naton sotilasharjoitus. LEHTIKUVA / HANDOUT / PUOLUSTUSVOIMAT
Naton sotilasharjoitus. LEHTIKUVA / HANDOUT / PUOLUSTUSVOIMAT

Nato-maiden tulisi käyttää 5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen, katsoo Puolan puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamysz. Kosiniak-Kamysz kommentoi asiaa Financial Timesille.

Puolustusmenojen nostoa on vaatinut Yhdysvaltain presidentiksi palaava Donald Trump.

Puola on jo lähellä tavoitteen saavuttamista, sillä se käyttää tänä vuonna 4,7 % BKT:staan puolustukseen, mikä on korkein osuus Naton jäsenmaista.

Tällä hetkellä 23 Naton 32 jäsenmaasta täyttää nykyisen kahden prosentin tavoitteen.

Pääaiheita ovat puolustusinvestointisitoumuksen seuranta, tuki Ukrainalle ja puolustusteollisen pohjan vahvistaminen.
Harjoittelulla tavoitellaan riittävää yliotetta sodan voittamiseksi Itämeren alueella.
Tasavallan presidentti ei ole huolissaan Naton tilanteesta.
Mainos