Hallintoa myötäilevä media Venäjällä on saanut Kremlistä uudet ohjeet. Tällä kertaa ohje sisältää kiireellisen pyynnön puhua niin vähän kuin mahdollista huhuista, jotka koskevat uutta joukkojen liikekannallepanoa.
Kaksi valtionmedian työntekijää on jakanut saamansa muistion Meduzan kanssa.
Syyskuun alussa venäläisissä viestikanavissa ja sosiaalisessa mediassa alkoi levitä pelko siitä, että tulossa on uusia pakkovärväyksiä sotaan.
Pelkoa lisäsi väärennetty kuva mobilisaatiokäskystä, jonka olisi allekirjoittanut puolustusministeri Sergei Shoigu.
Medialähteen mukaan propagandakoneistoa on ohjeistettu pidättäytymään asian kommentoinnista. Syy keskustelun tukahduttamiseen on hänen mielestään selvä.
– Kaikki tietävät, että jos hallitus kieltää, että jokin asia tapahtuisi, se on todellakin tapahtumassa, hän kuvaa ilmapiiriä Venäjällä.
Esimerkiksi vuosi sitten Venäjän puolustusministeriön tiedottaja kiisti liikekannallepanon vain päiviä ennen kuin se julistettiin virallisesti.
Kreml suosittaa, että median tulisi nyt keskittyä käsittelemään vapaaehtoista pestautumista armeijaan.
Valtionmedian lähde kertoo, että mikäli tiedotusvälineellä on riittävän hyvät suhteet Kremliin, se voi olla piittaamatta suosituksista, muille ne ovat käsky. Lähteet kuitenkin korostavat Meduzalle, että heillä ei ole mitään varmaa tietoa mahdollisesta liikekannallepanosta.
Meduza arvioi, että uusilla ohjeilla Venäjän hallinto haluaa tyynnytellä ilmapiiriä kaikenlaisesta levottomuudesta ensi vuoden presidentinvaalien alla, jossa tavoitteena on Vladimir Putinin uudelleenvalinta ”äänivyöryllä”.