Wagner -palkka-armeijan johtaja Jevgeni Prigozhin on tehnyt useita kohtalokkaita virheitä, arvioi professori ja Venäjä-asiantuntija Mark Galeotti. Asiasta uutisoi Intellinews.
Prigozhinin ensimmäinen virhe on ollut se, ettei hän ole ymmärtänyt hyödyllisyyden ja korvaamattomuuden välistä eroa. Ennen kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin uskalsi syksyllä käynnistää osittaisen liikekannallepanon, tarjosivat Prigozhinin palkkasotilaat arvokasta täytettä Venäjän nopeasti hupeneviin asevoimiin. Prigozhinista oli tätä kautta hyötyä Putinille, mutta hän ei ollut korvaamaton. Kreml olisi voinut helposti löytää jonkun kunnianhimoisen toimijan korvaamaan hänet.
Wagner-johtaja kuitenkin kuvitteli, että hänen hyödyllisyytensä olisi myös korvaamatonta. Siispä hän alkoi avoimesti riitelemään muun muassa puolustusministeri Sergei Shoigun ja Pietarin kuvernööri Aleksander Beglovin kanssa. Todellisuudessa hän ei ollut Putinin ystävä vaan henkilö, josta oli tilapäisesti Putinille hyötyä.
Toinen virhe on se, ettei Prigozhin ymmärtänyt liittolaisten merkitystä ja oletti, että ainoastaan Putinin mielipiteellä on merkitystä. Vaikka Putin toimii lopullisena päätöksentekijänä, hänen mielipiteisiinsä vaikuttavat niin turvallisuusneuvoston pääsihteeri Nikolai Patrushevin laatimat raportit, presidentinhallinnon johtajan Anton Vainon tiivistelmät kuin yksityisen sektorin oligarkkien kuten Yuri Kovalchukin ajatukset.
Putinin järjestelmä on tarkoituksella rakennettu epävakaaksi ja kannustamaan eri kuppikuntia kilpailemaan presidentin huomiosta. Ilman liittolaisia tällaisessa ympäristössä toimiminen on vaikeaa, ja siinä ovat onnistuneet vain muutamat yksittäiset toimijat, kuten esimerkiksi Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov, öljy-yhtiö Rosneftin toimitusjohtaja Igor Setshin ja kansalliskaartin komentaja Viktor Zolotov.
Hankkimalla vain vihollisia Prigozhin on onnistunut eristämään itsensä. Samalla hän on myös ymmärtänyt olevansa riippuvainen niistä ihmisistä, jotka hän on suututtanut. Wagner on ollut riippuvainen rekrytointimahdollisuuksista vankiloissa, jotka se on nyt menettänyt. Se on ollut riippuvainen puolustusministeriöstä saadakseen ammuksia, joita se ei ole saanut yhtä paljon kuin se on halunnut.
Tässä valossa huhut Wagnerin vallankaappauksesta kuulostavat liioitelluilta. Prigozhinia tarkkailee niin turvallisuuspalvelu FSB, presidentin turvallisuuspalvelu FSO kuin puolustusministeriökin, joista viimeinen on vastuussa aseiden ja kuljetuksen tarjoamisesta Wagnerin sotilaille. Ilman voimavirastojen hyväksyntää Wagnerin joukot eivät saisi edes menolippua Moskovaan. Vaikka Wagnerin joukot pääsisivät pääkaupunkiin, olisivat heitä vastassa Putinille uskolliset presidentin rykmentti, kansalliskaartin Dzherzhinski-rykmentti ja maavoimien Taman- ja Kantemir -divisioonat.
Ehkäpä kohtalokkain virhe Prigozhinilta on ollut se, ettei hän ole ymmärtänyt Putinin järjestelmän rakennetta. Edetäkseen siinä yksilön on oltava armoton, opportunistinen ja ennen kaikkea hyödyllinen jollain tietyllä osa-alueella. Viime aikoina Putin ei ole juuri pyrkinyt sovittelemaan eri kuppikuntien välisiä konflikteja, joten ryhmien välisellä voimatasapainolla on yhä suurempi merkitys.
Prigozhinin tulevaisuus riippuukin nyt pitkälti siitä, onnistuuko hän luomaan uuden roolin itselleen. Ilmassa on ollut merkkejä siitä, että hän voisi pyrkiä samanlaiseen kansallismielisen kansankiihottajan rooliin, jossa liberaalidemokraattisen puolueen Vladimir Zhirinovski toimi ennen kuolemaansa. Tämä kuitenkin edellyttäisi Kremlin hyväksyntää.
Putinin järjestelmässä yksilöt voivat keksiä itsensä uudelleen, mikäli heidän vanha roolinsa muuttuu hyödyttömäksi. Aivan kuten Dmitry Medvedev muutti itsensä maltillisesta liberaalista ”turbopatriootiksi”, on Prigozhininkin löydettävä itselleen uusi lokero. Tässä epäonnistuminen voi olla kohtalokasta. Putinin järjestelmässä ei menesty se, joka huutaa kovaäänisimmin, vaan se, joka kykenee sopeutumaan parhaimmin, professori Mark Galeotti arvioi.
