Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Pami Aallon mukaan Euroopan unionilla on käytössään useita keinoja vastata Venäjän uhkaan. Aalto kommentoi asiaa Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa.
Aallon mukaan monilla ei ole selkeää käsitystä siitä, mitä EU voi tehdä uhkien torjumiseksi. EU:lla ja Natolla on osittain päällekkäisiä tehtäviä turvallisuuskysymyksissä. Esimerkiksi disinformaation ehkäisy on sekä EU:n että Naton ja hallitustenvälisen yhteistyön vastuulla.
EU:lle keskeiset keinot ovat sen sisämarkkinat, yhteinen valuutta, solidaarisuuslauseke sekä monikansalliset taisteluosastot.
Parantaakseen kykyään vastata Venäjälle, Aalto kasvattaisi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan budjettia. Monien jäsenmaiden mahdollisuudet panostaa omaan puolustukseensa ovat rajalliset.
Hän korostaa myös tutkimus- ja kehitysyhteistyön tärkeyttä esimerkiksi energian ja digitalisaation aloilla.
– Siihen kilpailuun kannattaa vastata yhdessä, että pystyy olemaan myös omaa teollista potentiaalia kriittisen infran ja it:n piirissä myös jatkossa, Aalto sanoo.
EU:ssa tulisi pystyä vastaamaan sanktioiden kiertämiseen tehokkaammin. Aallon mukaan Eurooppaan yritetään jatkuvasti vaikuttamaan venäläisellä rahalla.
EU:n odotetaan ottavan vastuuta energiainfrastruktuurin suunnittelusta, mukaan lukien sähköverkkojen ja satamien rakentaminen.
Vaikka jäsenmailla on paljon omaa osaamista rajaturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä, EU:lla, erityisesti Frontexilla, on merkittävä rooli rajaturvallisuuden hallinnassa.
– Ei voi olla sellaista rajaongelmaa, johon EU:lta ei voisi kysyä mitään apua, Aalto sanoo.