Maailmanlaajuinen pörssilasku jatkui joulupäivän aamuna Japanissa. Japanilainen Nikkei 225-indeksi putosi aamulla yli viisi prosenttia, kertoo Market Watch.
Indeksi laski pudotuksen myötä alle 20 000 pisteen ensimmäistä kertaa viime vuoden syyskuun jälkeen. Tokion luisu heijastuu New Yorkin pörssistä, joka koki viime viikolla pahimman laskuviikkonsa kymmeneen vuoteen. Jouluaattona Wall Streetin indeksit sukelsivat kaksi prosenttia.
Suurimpien häviäjien joukossa on pankkeja ja autonvalmistajia. Toyotan kurssi laski 5,25 prosenttia, Hondan 5,7 prosenttia ja Nissanin 5,1 prosenttia. Myös elektroniikkayhtiöiden Sony ja Panasonic kurssit laskivat yli viisi prosenttia.
Asiantuntijat uskovat, että Yhdysvaltain osakemarkkinoiden syöksy juuri ennen joulua johtui Yhdysvaltain keskuspankin päätöksestä nostaa ohjauskorkoa neljännen kerran tänä vuonna. Taustalla on myös pelko maailmantalouden hidastumisesta ja Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta.
Myrskypilviä ovat lisänneet myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puheet keskuspankin johtajan Jerome Powellin erottamisesta. Trumpin on kerrottu harkitsevan erottamista ja selvittävän, riittävätkö hänen valtuutensa siihen.
Verkkouutiset uutisoi maanantaina Donald Trumpin vetäneen ehdotuksen pois markkinoiden rauhoittelemiseksi.
– Olen täysin eri mieltä keskuspankin politiikan kanssa. Olen sitä mieltä, että ohjauskoron nostaminen ja Fedin portfolion kaventaminen ovat täysin karmeita toimia tässä vaiheessa, erityisesti kun käynnissä on tärkeitä kauppaneuvotteluita, mutta en koskaan ehdottanut pääjohtaja Powellin erottamista, enkä usko minulla olevan siihen oikeutta”, Trumpin kerrotaan sanoneen.
Seuraavana päivänä Trump twiittasi keskuspankin toimista omalla tilillään. Asiantuntijat uskovat, että Donald Trumpin lausunnot ovat merkittävästi heikentäneet sijoittajien näkymiä Yhdysvalloissa. Nyt pörssikriisi heijastuu myös Tokioon.
– Ainoa taloutemme ongelma on keskuspankki, Trump twiittasi.
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1077231267559755776
$NIKKEI-225 🇯🇵 it is being attacked by bears 🐻, holy crap (-5.08%). Santa 🎅 didn’t arrive to Japan. pic.twitter.com/vWc6Lz0IYL
— Alfredo Inzunza Arce (@inzunzalfredito) December 25, 2018