Poliisi on aina valmiudessa, jos yhteiskuntarauhaa yritetään horjuttaa. Näin kirjoittaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen blogissaan.
Rajat ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden uhkien välillä ovat hänen mukaansa hämärtyneet.
– Aseet eivät ole ainoa sodankäynnin väline. Ihmisten tahtoon ja mieleen koetetaan vaikuttaa monin keinoin – puhutaan hybridivaikuttamisesta tai paremmin yhteiskuntarauhan horjuttamisesta.
Kolehmainen kirjoittaa, että hybriditoimien valikoima on laaja. Ne myös näyttäytyvät suurilta osin sisäisen turvallisuuden alueella ja erityisesti poliisin toimintakentällä.
– Ne voivat ilmetä esimerkiksi provosoituina mielenosoituksina, informaatiovaikuttamisena, eriasteisena uhkailuna, maahantulon välineellistämisenä, kriittisen infrastruktuurin sabotaaseina, kyberiskuina tai äärimmillään terroritekoina, hän listaa.
Poliisiylijohtaja pitää Venäjän Suomeen kohdistuvia hybriditoimia ja provokaatioita mahdollisina.
– Tähän on varauduttu ja poliisi on arvioinut erilaisten skenaarioiden toteutumisen mahdollisuutta sekä tehnyt niiden pohjalta tarvittavat toimenpiteet. Myös lainsäädännön viimeaikaiset uudistukset auttavat tässä työssä, hän toteaa.
Kolehmainen pitää tärkeänä sitä, että poliisi voi jatkossa saada aiempaa laajemmin puolustusvoimilta ja rajavartiolaitokselta sotilaallisen voimankäytön mahdollistavaa virka-apua, jos poliisi sitä oman tehtävänsä tueksi tarvitsee.
– Ennen kuin mitään mahdollisesti tapahtuu, on kuitenkin välttämätöntä, että poliisi ensivasteviranomaisena tunnistaa ja analysoi hybridivaikuttamisen heikotkin signaalit ja kykenee niiden perusteella tietojohtoisesti toimimaan, jos on tarve, hän kirjoittaa.
– Tämän varmistamiseksi poliisi on valjastanut koko sensoriverkostonsa keräämään havaintoja. Näistä tiedonjyvistä muodostuu jatkuvasti jalostuva tilannekuva, jonka kautta poliisi suunnittelee ja johtaa toimintaansa. Tilannekuvaa myös jaetaan laajalti aina valtionjohtoon asti.
Poliisiylijohtajan mukaan tiedonvaihdon ja viranomaisten tilannekuvan jakamismahdollisuuksia sekä poliisin omaa tiedonhankinta- ja rikostiedustelukykyä olisi syytä yhä kehittää lainsäädännöllisin ratkaisuin.
– On yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että se kenellä on tietoa, voi sen jakaa myös muille tarvitsijoille ilman jyrkkiä raja-aitoja. Samalla sen, joka tietoa omaan toimintansa tarvitsee, tulee sitä myös itse riittävällä tavalla voida hankkia ja käyttää.