Kilpakumppanit Pekka ja Alex olivat toisiaan kunnioittavia, ystävällisiä ja kampanja oli reilu. Oli todella hieno tuulahdus tähän ivan, ilkeyden, vihan ja uhon täyttämään poliittiseen kulttuuriimme, josta on tullut samaan aikaan vastenmielinen leikkikenttä.
Siksi varsinkin kansanedustajien tulisi ottaa tästä opikseen. Toki myös meidän politiikan seuraajien, koska tällä puolella on paljon suurempia ylilyöntejä. Mutta jos kansanedustajat eivät kunnioita ja puolusta toisiaan yli puoluerajojen, heijastuu se koko yhteiskuntaan. Enkä usko että kukaan, ehkä lukuun ottamatta muutamaa typerällä tavalla kummallista poikkeusta, halua Suomeen Yhdysvaltojen nykyistä poliittista kulttuuria tai Donald Trumpin ja Unkarin Viktor Orbanin kaltaisten poliitikkojen esiinnousua.
On kuitenkin niin, että kansanedustajat luovat sen mielikuvan ja tunteen, mikä politiikasta syntyy ulospäin. Tämä heijastuu myös eduskuntatalon ulkopuolelle. Itse hyvin läheltä politiikkaa seuranneena olen kiinnittänyt huomiota siihen, että puoluerajat ylittävä kunnioitus ja ystävyydet ovat valitettavasti vähentyneet. Pitäisi päästä siihen, että asioista voidaan kiistellä myös siten että henkilöinä ollaan oikeita ystäviä.
Tästä hyvä esimerkki on ollut se, kun esimerkiksi Ben Zyskowicz ja Mauri Pekkarinen ottivat rajusti yhteen kyselytunnilla ja sen jälkeen istuivat yhdessä samassa pöydässä eduskunnan kuppilassa.
Jos politiikan toimintatapoja ei saada sivistyneemmiksi on turha kuvitella, että juuri ne joita politiikkaan eniten tarvitsisimme, vaivautuisivat lähtemään mukaan tällaiseen ilmapiiriin. Se on heille kauhistus. Kuka haluaa kansakunnan sylkykupiksi? Varsinkin jos tyly, ilkeä ja epäkunnioittava ilmapiiri vallitsee myös poliitikkojen kesken.
Otan esimerkiksi pari huomiota viime ajoilta. Kyseessä eivät ole mitenkään puolueittain valitut tai oppositio-hallitus -kysymykset, vaan kaksi asiaa jotka ovat jääneet vaivaamaan päätäni.
Vuoden pahimmat ylilyönnit ja typeryys tapahtuivat viime kesänä hallitusta vastustaneissa mielenosoituksissa mielenosoittajien puolelta. Mukana olleet tekstit ja niissä ollut tapa hallituspoliitikkojen henkilökohtaiseen arvosteluun alitti kaikki rimat. Tässä tilanteessa olisi ollut hyvä jos joku oppositiopoliitikko olisi voimakkaasti tuominnut tämän ja puolustanut kohteeksi joutuneita ministereitä. Presidentin itsenäisyyspäivän juhlissa puhuin ministeri Kaisa Juuson kanssa, joka oli ymmärrettävästi hyvin järkyttynyt todella ala-arvoisista loukkauksista. Olisi ollut ystävän teko tuomita opposition puolelta tämä.
Samalla todella toivon, että myös me politiikan seuraajat pysymme siinä, että asioita voi arvostella, mutta ei ihmisiä ala-arvoisesti. Ei kukaan kansanedustaja tai ministeri tahallaan tee kiusaa, kun hän toteuttaa hallituksen erittäin kunnianhimoista talouspolitiikkaa. On realiteetti että julkinen taloutemme on saatava kuntoon ja samalla todettava että vaikein osa on vielä edessä, koska ei ole todellakaan yhdenkään suomalaisen etu että päätyisimme EU:n alijäämämenettelyn kohteeksi. Tällöin päätökset olisivat pois meidän käsistämme ja varmasti todellakin nykyistä rajumpia. Tässä asiassa toivon että koko eduskunta pystyy yhdessä hallituksen kanssa ratkaisemaan tilanteen. Enkä usko että hallitus kieltäytyy hyvistä ideoista, vaikka ne tulisivat opposition puolelta.
Haluan kuitenkin itse esittää sivistyneen toiveen. Olisi todella hyvä, jos kaikista pienituloisimmat huomioidaan siten, että heidän jo lähtökohtaisesti vaikea asemansa ei ajautuisi epätoivoiseksi. Köyhyyden lisäämistä ei voi sivistysvaltiossa hyväksyä. Kyllä se on niin, että kaikkien pitää näihin talkoisiin osallistua, mutta kykyjensä mukaisesti. Tämä on tehtävä oikeudenmukaisesti, ei saa syntyä tunnetta että joku ryhmä pääsee toisia helpommalla. Siksi varsinkin taloudellisesti paremmin menestyvillä on oltava merkittävä rooli. Koska heillä on varaa siihen.
Ja sitten huomio typerästä ilkeydestä ja siitä että nöyryys kannattaa muistaa.
En ymmärrä miksi Otto Meren piti olla ilkeä vasemmistoliiton kansanedustajien osallistumisesta Kadulle vai kotiin -mielenilmaukseen asunnottomuudesta. Siitä puuttui täysin kunnioitus siihen, mitä toinen puolue on varmasti rehellisesti ja tosissaan tehnyt. Eli halunnut nostaa syvää asunnottomuusongelmaa esiin. En usko, että kukaan voi kiistää, että asunnottomuusongelma on yksi synkkiä asioita sivistysvaltiossa. Toivon, että Otto ajattelee asiaa ja pahoittelee ilkeyttään vasemmistoliiton kansanedustajille.
Nöyryydestä olisi taas saanut arvostusta eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho. Kun Sauli Niinistö sai 2010 äänestyksessä puhemieheksi 89 ääntä, hän toimi niin kuin johtajan pitää toimia: otti tuloksen vastaan nöyrästi eikä alkanut syyttelemään ketään. Ja tämä on ollut Saulin tapa myös koko hänen presidenttikautensa ajan. Tällä saatiin suuri suomalaisten kunnioitus kaikista poliittisista suunnista. Suuren poliittisen johtajan tietää siitä, että myös toista mieltä olevat kunnioittavat häntä. Toinen hyvä esimerkki oli omana aikanaan SKDL:n puheenjohtaja Kalevi Kivistö jota kunnioitettiin ihmisenä yli puoluerajojen, vaikka asioista saatettiin olla syvästikin erimielisiä. Nykypäivänä esimerkiksi Merja Kyllönen kuuluu niihin poliitikoihin joka onnistui ministerinä samassa ja sai laajan kunnioituksen, puoluerajat ylittäen.
Siksi toivon että arvostamani presidentti Alexander Stubb toimii moraalisena johtajana. Ja saa poliitikkojen ilkeyden, vihan ja uhon vaihdettua kunnioitukseksi, nöyryydeksi ja toisten arvostamiseksi. Tämä ei tarkoita että asioista ei saa olla eri mieltä, mutta sen voi tehdä kiistelemällä asioista eikä riitelemällä ihmisinä. Riitely on rumaa – ja se on opetettu meille jo ala-asteella.
