Yhteistyötään syventävä pohjoismainen liittouma olisi esimerkki koko Euroopalle, uskoo tunnettu ruotsalainen historioitsija ja tietokirjailija Gunnar Wetterberg Expressenin kolumnissaan. Wetterberg on jo vuosien ajan puhunut pohjoismaisen liittovaltion puolesta, ja kertoo saaneensa esitykselleen viime aikoina myös vastakaikua – ”kiitos siitä kuuluu (Donald) Trumpille ja (Vladimir) Putinille”.
– Jos Pohjoismaista tulisi unioni, niiden 25 miljoonaa asukasta muodostaisivat yhden maailman 10–12 suurimmasta taloudesta – se antaisi elinkeinoelämälle laajemman perustan, kansalaisille laajemmat työmarkkinat, ja yhdessä Pohjoismailla olisi sananvaltaa kansainvälisessä kauppa- ja turvallisuuspolitiikassa.
Tällä hetkellä elinkeinoelämä on valtiota paremmin ymmärtänyt pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet, Wetterberg kirjoittaa. Hän nostaa kolumnissaan esille Suomen ex-pääministeri Jyrki Kataisen johtaman, vastaperustetun Nordic Compass-yhdistyksen. Yhdistyksen taustalla on joukko pohjoismaisia suuriyrityksiä, kuten suomalainen Kone, tanskalainen Novo Nordisk ja ruotsalainen Saab. Nordic Compassin tehtävänä on edistää pohjoismaista kilpailu- ja innovaatiokykyä. Wetterberg pitää yhdistyksen perustamista ”jännittävänä askeleena”.
– Mutta valtioiden kyvyttömyys on heikkouden merkki. Rajoja, lakeja ja instituutioita ei voida sivuuttaa, jos yhteistyöstä halutaan aidosti menestyksekästä, Wetterberg kirjoittaa.
Historioitsija pitää tärkeänä etenkin pohjoismaisten työmarkkinoiden uudistamista. Liikkuvuutta vaikeuttavat hänen mukaansa erilaiset vero- ja sosiaaliturvajärjestelmät, ja näihin on löydettävä yhteisiä ratkaisuja.
– Yhteinen pohjoismainen osakeyhtiölaki ei olisi kaukaa haettu, ja tieteen saralla pohjoismaiset tutkijakoulut voisivat nousta keskeisissä oppiaineissa maailman johtavien joukkoon.
Wetterbergin mukaan Pohjoismailla on kyky tehdä asioita EU:ta nopeammin, ja näin tiivistyvä pohjoismainen yhteistyö edistäisi myös muun Euroopan uudistumista. Pohjoismainen unioni olisi ”piristysruiske EU:lle”, hän kirjoittaa.