Verkkouutiset

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unille esiteltiin ydinaseteknologiaa maaliskuussa. / KCNA VIA KNS / AFP / LEHTIKUVA / STR

Pohjois-Korea rahoittaa ydinaseohjelmaansa haamulaivojen avulla

Maa on vältellyt pakotteita muun muassa Hongkongissa toimivien liikemiesten ja rikollisjärjestöjen yhteistyöllä.

Pohjois-Korean hallinnon väitetään käyttävän öljyn salakuljetukseen rikollisjärjestöjä, niin sanottuja haamulaivoja ja epävirallisia rahoituskanavia.

RUSI-ajatuspajan ja Financial Times-lehden selvityksessä mainitaan Unica-tankkerin kohtaaminen toisen aluksen kanssa syyskuussa 2022. Alukset olivat tuolloin Pohjois-Koreassa sijaitsevan Nampon sataman länsipuolella.

Alukset oli kytketty toisiinsa kaapeleilla ainakin kolmen tunnin ajaksi. Niiden epäillään siirtäneen raakaöljyä YK:n asettamien pakotteiden vastaisesti.

Unican lisäksi vain kaksi muuta ulkomaista alusta kulkee edelleen suoraan Pohjois-Koreaan. Unica on saapunut alueelle yli 20 kertaa vuoden 2019 jälkeen.

Uusia ballistisia ohjuksia ja ydinaseita kehittävälle Pohjois-Korealle on tehty lukuisia laittomia rahtitoimituksia. Diktaattori Kim Jong-un on hyödyntänyt salamyhkäisiä verkostoja rahoittaakseen omat asehankintansa.

Unica-aluksen yhtenä omistajana on hongkongilainen öljykauppias Gary To, jolla uskotaan olevan yhteyksiä triadeihin. Hän teki aiemmin yhteistyötä Aasian uhkapelimarkkinoilla toimineeseen Alvin Chauhun, joka sai hiljattain tuomion järjestäytyneestä rikollistoiminnasta.

Pohjois-Korea tarvitsee polttoaineen lisäksi toimijoita, jotka pystyvät järjestämään toimitukset ja maksamaan rahdista. FT:n mukaan esimerkiksi Macaossa toimiva liikemies Sun Tit Fan on ostanut kymmenillä miljoonilla dollareilla Pohjois-Korean käyttämää raakaöljyä.

– Nämä verkostot ovat keskeisiä Pohjois-Korean kyvylle uhkata maailmaa ydinsodalla, RUSI-ajatuspajan tutkija James Byrne toteaa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS