Pohjois-Harkovan vanhuksia käytetään venäläisjoukkojen ihmiskilpinä

Ukraina kertoo, että ainakin yksi pakenemista yrittänyt on teloitettu.
Ukrainalaisviranomainen evakuoimassa vanhuksia Harkovan alueella. Osa koteihinsa jääneistä on jäänyt nyt venäläisten vangeiksi, Ukraina kertoo. AFP / LEHTIKUVA
Ukrainalaisviranomainen evakuoimassa vanhuksia Harkovan alueella. Osa koteihinsa jääneistä on jäänyt nyt venäläisten vangeiksi, Ukraina kertoo. AFP / LEHTIKUVA

Venäjän joukot ovat vanginneet kymmeniä siviilejä Vovtšanskissa, Pohjois-Harkovan alueella, Ukrainan viranomaiset kertovat. Asiasta on uutisoinut muun muassa CNN, joka kuitenkin korostaa, ettei asiasta ole vielä varmaa tietoa. 

Alueellisen poliisin tutkintaosaston johtaja Serhii Bolvinov arvioi, että noin 40 siviiliä pidetään kellarissa venäläisten komentokeskuksen lähellä. Vangittuja ukrainalaisia käytetään ”ihmiskilpinä”, CNN kertoo. Useat vangituista ovat viranomaistietojen mukaan vanhuksia, jotka viivyttivät pakoaan kaupungista. 

Ukrainan sisäministeri Ihor Klymenko kertoo, että venäläiset ovat teloittaneet joitakin vangittuja siviilejä.

–(Tietojemme mukaan) yksi Vovchanskin asukas oli yrittänyt paeta jalan ja vastusti sotilaiden käskyjä. Venäjä teloitti hänet, Klymenko kertoo.

Venäjän joukot ovat lisänneet hyökkäyksiään Pohjois-Ukrainassa, yrittäen vallata Harkovan. Ilmaiskut Harkovaan ovat tappaneet ainakin kolme ihmistä ja haavoittaneet useita kymmeniä. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on lykännyt kansainvälisiä vierailuja maan kamppaillessa uuden hyökkäyksen alla. Ukrainan tilannetta on kuvattu hauraimmaksi sitten kevään 2022.

Oleksandr Syrskyi kommentoi keskustelua asevoimien ja puolustusministeriön väleistä.
Venäjän strategia nojaa yksittäisiin drooneihin massahyökkäysten sijaan.
Evp-kenraalin mukaan Ukrainan iskut ovat ajaneet Venäjän strategiseen dilemmaan.
Mainos