Koiranulkoiluttaja Helsingin Pitäjänmäessä 15. tammikuuta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Pitkää, kireää pakkasjaksoa tuskin enää tulee – tämä selittää Suomen lauhan talven

Polaaripyörteen ennustetaan pysyvän vahvana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Länsivirtaus on ollut koko talven keskimääräistä voimakkaampi, mikä selittää Suomen toistaiseksi varsin lauhan talven. Ennusteissa helmikuukin näyttää hyvin lauhalta, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henri Nyman blogikirjoituksessaan.

– Sydäntalvi on jo meneillään, mutta kunnon talvisia säitä saadaan Suomessa vielä odotella. Kirjoitin marraskuun puolivälissä puheenvuoron polaaripyörteestä ja siitä, miten se vaikuttaa Suomen talvisäähän. Miten polaaripyörre on talven aikana tähän mennessä käyttäytynyt ja mitä sen nykytilanne kertoo tulevasta, Nyman alustaa kirjoituksessaan.

– Kuluvana talvena polaaripyörre on pysynyt erittäin voimakkaana. Edellisessä puheenvuorossa mainittua stratosfäärin äkillistä lämpenemistä ei ole tapahtunut, vaikka joitain yrityksiä sille oli joulukuussa. Länsivirtaus on pysynyt käytännössä marraskuusta alkaen keskimääräistä voimakkaampana ja on ollut toisinaan lähes ennätysvoimakas.

Polaaripyörre on yläilmakehään talvisin muodostuva napoja kiertävä ja koko napaseutualueen kattava tuulijärjestelmä. Nymanin mukaan marraskuun alusta aina tähän päivään asti polaaripyörteen solat ovat olleet keskimäärin Pohjois-Amerikan itäosissa ja Keski-Venäjällä. Tämä on tarkoittanut Suomessa voimakasta länsivirtausta, mikä selittää varsin lauhan talven.

– Toki välillä lyhytaikaisia solia on tullut myös Suomeen ja Eurooppaan, jolloin Etelä-Suomea myöten on ollut talvista pakkassäätä, mutta kylmemmät jaksot ovat jääneet meillä lyhyiksi.

Ennusteissa polaaripyörre näyttää pysyvän edelleen erittäin vahvana, eikä sitä heikentäviä äkillisen lämpenemisen tilanteita ole nähtävissä. Nyman jatkaa, että kun polaaripyörteen muoto näyttää pysyvän samana, helmikuukin vaikuttaa ennusteissa Suomessa hyvin lauhalta.

– Ennusteet ovat aina ennusteita, ja säässä voi tapahtua vielä jotain yllättävää ennen kevätauringon lämmittävää vaikutusta. Jo nyt lienee kuitenkin melko varmaa, että Suomi välttyy tänä talvena pitkäkestoiselta kireän pakkasen jaksolta.

– Polaaripyörre hajoaa aikanaan kevään kuluessa, keskimäärin huhtikuussa, jolloin tavanomaista kylmempiä jaksoja voi vielä esiintyä ennen kesän alkua. Näissä tapauksissa aurinko kuitenkin lämmittää jo ilmaa päivisin selvästi, Nyman kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)