Kansallinen maataloustuki on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle yritystukia koskevassa keskustelussa, Turun yliopiston taloustieteen professori Timo Kuosmanen kirjoittaa tuoreessa Akava Works -raportissaan.
Aiempien raporttien mukaan suorista yritystuista 45-51 prosenttia kohdistui vuosina 2012-2019 maa- ja metsätalouteen, joten kyseessä on huomattavan suuri menoerä.
– Vaikka maatalous on hyvin erityinen elinkeinon muoto, joka eroaa monista muista yritystoiminnoista, nykyisin varsin merkittävä osuus maa- ja metsätalousministeriön (MMM) hallinnonalan tuista (noin 15 prosenttia) maksetaan muille toimijoille kuin maatiloille, Kuosmanen kirjoittaa raportissaan.
Edellä mainittujen näkökohtien lisäksi hänen mukaansa on syytä korostaa, että merkittävä osuus maataloustuesta valuu tuotantoketjussa eteenpäin elintarviketeollisuuden sekä tukku- ja vähittäiskaupan katteisiin.
– Siten kansallinen maataloustuki muodostaa yhden merkittävimmistä yritystuen muodoista, joka hyödyttää erityisesti kotimaista elintarviketeollisuutta sekä elintarvikekauppaa.
Valtaosa rahoituksesta on viljelijätukia. Ruokaviraston tilastojen perusteella 20 suurimman viljelijätuen saajassa on yhteensä 16 osakeyhtiötä, ja seitsemällä suurimmalla tuensaajalla viljelijätuki ylitti miljoonan euron rajapyykin.
– Vaikka perhetila on edelleen ylivoimaisesti suurin tilatyyppi, osakeyhtiömuotoisten maatalousyritysten lukumäärä on kasvanut. Vuonna 2024 maatalousyrityksistä hieman yli 1 500 oli osakeyhtiöitä.
Samaan aikaan varsinkin pienten perhetilojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti, mikä on luonut suurille maatalousyrityksille tilaa kasvaa ja kehittää tuottavuuttaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erilaiset maataloustuet päätyvät yhä useammin suurille osakeyhtiöille eikä pienille perhetiloille.
Pohjoisen tiloja tuetaan enemmän
Kansallista maataloustukea perustellaan yleensä huoltovarmuuden turvaamisella. Kuosmasen mukaan Keskustelua vaivaa kuitenkin yksioikoisuus.
Akavan raportin mukaan esimerkiksi maatalouden alueellista tuotantorakennetta uudistamalla olisi mahdollista karsia kansalliseen maataloustukeen vuosittain käytettyä rahasummaa ilman, että elintarvikehuolto mahdollisessa kriisitilanteessa merkittävästi vaarantuisi.
MMM:n tietojen mukaan noin 91 prosenttia kansallisen tuen koko määrärahasta käytettiin pohjoisen tukeen, jota maksetaan C-tukialueella Keski- ja Pohjois-Suomessa (Lappeenranta–Tampere– Pori-linjan pohjoispuolella).
Vastaavasti saman linjan eteläpuolella AB-tukialueella maksetaan Etelä-Suomen kansallista tukea. Vuonna 2022 Etelä-Suomeen maksetun tuen kokonaismäärä oli vain noin viisi prosenttia kansallisen tuen kokonaismäärästä.
– Toisin sanoen Etelä-Suomen AB-tukialueella maataloustuki on lähes EU:n CAP-tukipolitiikan mukaista, kun taas yli 90 prosenttia valtion budjettivaroista maksetusta kansallistuesta (noin miljardi euroa vuodessa) kohdentuu Pohjois-Suomeen tukialueelle C, jonka osuus viljelyalasta on hieman yli puolet.
Raportissa yhdeksi ratkaisuksi esitetään maataloustuotannon keskittämistä entistä enemmän Etelä-Suomeen suurimpien kaupunkien lähelle. Kuosmasen mukaan uudistus voisi parantaa maataloussektorin tuottavuutta ja vähentää maatilojen riippuvuutta tuista. Samalla pystyttäisiin asteittain vähentämään pohjoiseen maksettavien tukisummien määrää.
– Jos esimerkiksi pohjoinen tuki laskettaisiin kolminkertaiseksi Etelä-Suomen kansalliseen tukeen verrattuna, voitaisiin pohjoisen tukea asteittain leikata, jolloin sopeutumisajan jälkeen säästöä kertyisi nykyrahassa mitattuna noin 900 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämän lisäksi maatalous- ja elintarviketuotannon keskittäminen lähemmäs Etelä-Suomen suuria asutuskeskuksia vähentäisi kuljetuskustannuksia.
– Ruokahuollon pitkien logistiikkaketjujen lyheneminen myös osaltaan parantaisi huoltovarmuutta mahdollisissa kriisitilanteissa.
LUE MYÖS:
Yritystukiin esitetään laajaa remonttia
