Työntekijöitä palaverissa. Kuvituskuva. PIXABAY

Pienissä yrityksissä ollaan valmiita paikalliseen sopimiseen

Työntekijät ovat yleisesti luottavaisia oman työpaikkansa pysyvyyteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pienet työpaikat ovat valmiita paikalliseen sopimiseen, ilmenee Suomen Yrittäjien teettämästä Työolobarometrista.

Barometrin mukaan luottamus, tiedonkulun avoimuus ja tasapuolinen kohtelu on toistuvasti parhaalla tasolla pienissä yrityksissä.

– Olemme tehneet selvitystä jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sama tulos toistuu jatkuvasti. Mitä pienempi yritys, sitä parempi luottamus ja avoimuus, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

Työolobarometrin mukaan työpaikoilla pystytään käsittelemään ristiriitoja sitä paremmin, mitä pienemmästä yrityksestä on kyse. Myös työntekijöiden tasapuolisen kohtelun kokemus on yleisintä pienillä työpaikoilla.

– On ristiriitaista, että lainsäätäjä rajoittaa juuri niiden työpaikkojen sopimismahdollisuutta, joissa edellytykset sopimiselle ovat otollisimmat. Myös ammattiyhdistysliike väittää, että työnantajan ja työntekijöiden väliltä puuttuu luottamusta. Näin se pyrkii estämään työpaikkasopimisen edistämistä koskevaa lainsäädäntöä. Ay-liikkeen väitteet eivät perustu tosiasioille, Makkula toteaa.

Heikentynyt taloustilanne ei merkittävästi näy Työolobarometrin vastauksissa. Työntekijät ovat yleisesti luottavaisia oman työpaikkansa pysyvyyteen.

Peräti 80 prosenttia työntekijöistä pitää myös todennäköisenä, että saisi omaa ammattiaan tai työkokemustaan vastaavaa työtä, jos työsuhde päättyisi.

– Vastaukset kielivät työvoimapulan vaikutuksesta. Vaikka yrityksillä on haasteita muun muassa inflaation, nousseiden korkojen ja energian hinnan vuoksi, ammattitaitoiselle työvoimalle on kysyntää, Suomen Yrittäjien asiantuntija Albert Mäkelä sanoo.

Työvoimapulasta huolimatta työnantajayrittäjien määrä on laskenut noin yhdeksällä tuhannella, mikä tarkoittaa noin 10 prosentin laskua. Työtä tarjoavien yrittäjien väheneminen jarruttaa uusien työpaikkojen syntyä ja kasvua.

– Työmarkkinoiden jäykkyyksiä pitää purkaa, jotta yritysten kannattaa luoda uutta työtä. Siksi työpaikkasopimista on jo korkea aika edistää myös lainsäädännöllä. Tulevan hallituksen pitää edistää työllistämisen helpottamista kaikin keinoin, Mäkelä toteaa.

Suomen Yrittäjät katsoo, että vaalitulos ja oikeistopuolueiden vastaukset mahdollistavat ainutlaatuisen uudistuksen ja paikallisen sopimisen edistämisen.

– Nyt avautuu historiallinen mahdollisuus vapauttaa pienet työnantajat sopimaan asioista työpaikoilla. Pienissä yrityksissä luottamuksellisuus, avoimuus ja tasapuolinen kohtelu toteutuvat parhaiten. Tämän vahvistaa jälleen tuore työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometri, Makkula toteaa.

Barometrin vastauksissa korostuu, että työntekijät kokevat yrittäjät hyväksi työnantajaksi ja työmarkkinoita on uudistettava lainsäädännöllä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Työmarkkinauudistukset tulevalla vaalikaudella ovat välttämättömiä. Yrittäjät odottavat nyt, että työpaikkasopimista edistetään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että eduskunta poistaa lainsäädännöstä liittoon kuulumattomien yritysten paikallisen sopimisen kiellot, Makkula toteaa.

Kiellot koskevat noin 60 000 työnantajayritystä eli noin 80 prosenttia kaikista työnantajayrityksistä.

Tuoreimman barometrin tulokset perustuvat vuoden 2022 syksyllä toteutettuun kyselyyn, jossa vastaajia oli 1290 yksityiseltä sektorilta. Kyselyhaastattelut tehtiin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä. Työolobarometrin kohdeväestöön kuuluvat kaikki vähintään 10 tuntia viikossa työskennelleet 18–64-vuotiaat palkansaajat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)