Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma toivoo viestipalvelu X:ssä lisää tasapuolisuutta Israel-uutisointiin.
Kauma viittaa viestissään Helsingin Sanomien uutiseen videosta, jossa suomalaista YK:n Unifil-operaatioon osallistuvaa rauhanturvaajaa Libanonissa läpsäistään. Videota kommentoinut Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart arvioi artikkelissa Israelin haluavan Unifilistä eroon, koska se rajoittaa Israelin toimintavapautta.
Stewartin näkemys ei saa vastakaikua Kaumalta.
– Israel on tyytymätön Unifiliin, mutta eri syistä kuin Stewart selittää, Kauma sanoo.
Kauman mukaan Israel on tyytymätön Unifiliin, koska Hizbollah on saanut kasvattaa sotilaallista voimaansa Israelia vastaan YK-joukoista huolimatta sekä hyökätä Israelia vastaan.
Kansanedustaja sanoo myös olevansa kriisinhallintaveteraanin ja väitöskirjatutkijan Olli Nurmen kannalla. Nurmi on arvioinut Unifilin tehottomuuden johtuvan siitä, että sen mandaatti ja toimeenpano ovat liian heikkoja.
Tällaisten näkökulmien huomioonottaminen uutisoinnissa olisikin Kauman mielestä tärkeää.
– Lähi-idän tilanne on todella paha, joten uutiskanavien vastuu eri näkökulmien huomioinnista on tärkeää, Kauma linjaa.