Pakkoavioliitolla tarkoitetaan liittoa, johon vähintään toinen osapuolista ei ole antanut vapaata ja täyttä suostumustaan. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Pia Kauma: On korkea aika kriminalisoida pakkoavioliitot

Kansanedustajan mukaan naisia alistaville käytännöille ei tule antaa Suomessa minkäänlaista hyväksyntää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) kertoo iloitsevansa Petteri Orpon (kok.) hallituksen lakiesityksestä, joka kriminalisoi pakkoavioliitot.

– Lainsäädäntömme ei tähän mennessä ole ollut riittävän tiukka, joten on jo korkea aika, että pakkoavioliitot kriminalisoidaan lukuisten muiden EU-maiden tapaan, Kauma sanoo tiedotteessa.

Hän kertoo tehneensä asiasta lakialoitteen jo vuonna 2019.

Pakkoavioliitolla tarkoitetaan liittoa, johon vähintään toinen osapuolista ei ole antanut vapaata ja täyttä suostumustaan. Suomi on Kauman mukaan saanut lukuisia huomautuksia kriminalisoinnin puutteesta useilta eri kansalaisjärjestöiltä.

–Tyypillinen tilanne on, että maahanmuuttajataustainen nuori nainen tai tyttö naitetaan ulkomailla asuvan miehen kanssa. Taustalla saattaa olla esimerkiksi oleskeluluvan saaminen. Tilanteeseen liittyy usein uhkaa ja painostusta, ja pakkoavioliitot voidaankin nähdä yhtenä kunniaväkivallan muotona, Kauma sanoo.

Maahanmuuttoviraston alainen Ihmiskaupan auttamisjärjestelmä on vuoden 2023 aikana auttanut 259 henkilöä pakkoavioliittoihin liittyen. Auttamisjärjestelmän vuoden 2023 asiakkaista 20 prosenttia oli pakkoavioliittojen uhreja.

– Kyse voi olla myös ihmiskaupasta, ja Orpon hallituksen esityksen myötä syyttäjä voi myös itsenäisesti päättää nostaa asiassa syytteen pakkoavioliitosta yhtenä ihmiskaupan muotona, siis ilman, että pakkoavioliiton uhri olisi asiassa aloitteellinen. Ihmiskaupasta rangaistus on minimissään neljä kuukautta ja maksimi kuusi vuotta, Kauma sanoo.

– Naisia alistaville käytännöille ei tule antaa Suomessa minkäänlaista hyväksyntää. Haavoittuvassa asemassa olevalle pakkoavioliiton uhrille syyteprosessiin lähteminen voi olla hyvin vaikeaa. Siksi tämä laki onkin nyt tärkeä askel oikeaan suuntaan, Kauma sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)