Petteri Orpo puhui Politiikan pulssi -kiertueella Kemissä 28. tammikuuta 2025. / Kokoomus

Petteri Orpo VU:lle: Tavoite on turvallinen ja hyvinvoiva Suomi

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan omalääkärimalli pitää tuoda kaikkien saataville.
Picture of Antti Kirkkala
Antti Kirkkala
Verkkouutisten tuottaja
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo kertoo saaneensa selvän viestin viime päivien aikana eri puolilla Suomea. Puolueen kansanedustajat kiersivät kymmenillä paikkakunnilla kahta reittiä pitkin, joista toinen kulki maan itä- ja toinen länsiosan kautta. Yhteensä reitin varrella olevissa kaupungeissa asuu yli puolet suomalaisista.

– Tunnelma oli todella hyvä. Oli lähdetty liikkeelle tekemään vaalityötä kunta- ja aluevaaleihin ja tietenkin myös puolustamaan kokoomuksen työtä pääministeripuolueena. Yleisin viesti ihmisillä oli, että jatkakaa hyvää työtä älkääkä antako periksi, sillä työ on vielä kesken, Petteri Orpo sanoo Verkkouutisille.

Hän toteaa puolueen olevan nyt haastajan roolissa, sillä kokoomusta haastetaan monelta suunnalta. SDP on ollut johdossa viimeaikaisissa gallupeissa.

– Samalla me kannamme vastuuta erittäin vaikeassa ajassa isänmaan asioista, taloudesta ja turvallisuudesta. Sekä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta, jota tehdään myös kunta- ja aluetasolla. Meitä haastetaan, mutta se sopii meille ja tälle joukkueelle. Sieltä myös tulee herätys siihen, että täältä pesee, Orpo sanoo.

Puheenjohtaja muistuttaa, ettei aiemmilla vaalivoitoilla voiteta yhtään uusia vaaleja. Hän sanoo tekevänsä nöyrällä mielellä työtä seuraavien neljän viikon aikana ehdokkaiden keräämiseksi, jonka yhteydessä aiotaan kääntää jokainen kivi eri puolilla maata.

– Kun siinä onnistumme, niin olemme jo pitkällä. Vaikka on kunnia olla maan pääministeri, niin vaalien alla olen kokoomuksen puheenjohtaja ja joukkueeni käytettävissä, Petteri Orpo toteaa.

Velkaantuminen kuriin ja talous kasvuun

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta. Ennakkoäänestys alkaa huhtikuun 2. päivänä. Kuntavaaleja on perinteisesti pidetty arjen vaaleina, ja nyt mukana ovat sosiaali- ja terveyspalveluita järjestävät hyvinvointialueet.

Keskeisenä kysymyksenä on, miten julkisen talouden sopeuttamistarve voidaan tasapainottaa palveluiden turvaamisen kanssa.

– Se on jättimäinen kysymys, mutta tätähän me teemme. Kun aloitimme pääministeripuolueen työn, niin saimme vaarallisesti velkaantuneen Suomen. Jos velkaantumista ei saada taitettua ja samanaikaisesti taloutta ja työllisyyttä kasvuun, niin menetämme hyvinvointiyhteiskunnan. Sen jälkeen ei olisi pelimerkkejä kunnissakaan, Petteri Orpo painottaa.

Hän muistuttaa, että kuntatasolla tehdään suomalaisille tärkeät palvelut koulutuksesta liikuntaan ja kulttuuriin. Hyvinvointialueiden palveluiden rahat ovat peräisin samasta paikasta eli verovaroista.

– Velvollisuutemme on saada asiat kuntoon valtakunnan tasolla. Eli velkaantuminen seis ja talous kasvuun. Paikallisesti saamme sitä kautta voimavaroja. Kun kunnissa on työpaikkoja ja verotuloja, niin silloin kunta pärjää. Ja kun valtiolla asiat kunnossa, niin on varaa rahoittaa hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalvelut, Orpo sanoo.

Tässä nimenomaan kokoomus on pääministerin mukaan vahva. Julkisen talouden sopeutuksesta huolimatta kuntien valtionosuuksista ei ole leikattu. Paikallistaso on murroksessa, joten perusrahoituksen turvaaminen nähdään tärkeänä.

– Käytämme vastuullisesti veronmaksajilta saadut rahat, jotta niistä saadaan paras vastine ihmisille. Kuntatasolla ymmärretään, että hyvinvointi syntyy vain työstä ja yrittämisestä, siksi se elinvoima on niin tärkeää. Kunnissa rakennetaan tulevaisuus sekä paikallisesti että laajemmin. Kunnissa myös ratkotaan, että senioriväestöllä on turvallista ja hyvän elämän edellytykset. Sekä huolehditaan kulttuuri- ja harrastustoiminnasta, liikunnasta ja yhteisöllisyydestä, Petteri Orpo toteaa.

Omalääkärimalli kaikkien saataville

Hän sanoo nykyhallituksen saaneen hyvinvointialueilla käsiinsä pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen täysin keskeneräisen raamin. Puolue oli sote-uudistuksesta eri mieltä silloisen hallituksen kanssa.

– Mutta näistä lähtökohdista olemme lähteneet rakentamaan alueilla niitä varsinaisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Se on suuri työ, ja nyt se alkaa tuottaa hedelmää. Se näkyy kokoomuslaisessa ajattelussa, jossa tehdään fiksulla tavalla ja nykyaikaisesti, käytetään parhaita käytänteitä sekä kokeillaan omalääkärimallia. Huolehditaan vastuullisesti taloudesta silläkin tasolla, Orpo sanoo.

Kokeilujen perusteella sekä potilaat että lääkärit ovat olleet tyytyväisiä omalääkärimalliin. Lääkäri pystyy keskittymään työhönsä eikä potilaan kohdalla tarvitse aloittaa nollasta joka kerta, sillä lääkäri tietää etukäteen potilaan historian. Se on myös ollut taloudellisesti järkevää.

– Siksi kokoomus haluaa, että omalääkärimalli tuodaan jokaisen saataville Suomessa. Tässä kaikille demareille tiedoksi: ei vaadi uutta lainsäädäntöä eikä erillistä rahoitusta. Hyvinvointialueet voivat tehdä sen, Orpo sanoo.

Hän painottaa, ettei talous ei politiikan tavoite, vaan väline tavoitteisiin pääsemiseksi.

– Tavoite on hyvinvoiva Suomi, jossa on tasavertaiset ja hyvät palvelut kaikille. Ja jossa on turvallista, ja jossa lapsilla ja nuorilla on tulevaisuudenuskoa ja hyvät eväät elämään. Se on se politiikan perimmäinen tarkoitus ja tavoite. Talous on siihen välttämätön tavoite. Tämä erottaa meidät suurimmasta osasta muista puolueita, Petteri Orpo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)