Petteri Orpo jatkokaudelle kokoomuksen puheenjohtajana

Tampereella kokoontunut puoluekokous teki valinnan yksimielisesti.
Petteri Orpo jatkaa kokoomuksen puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta., LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
Petteri Orpo jatkaa kokoomuksen puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta., LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Pääministeri Petteri Orpo jatkaa kokoomuksen puheenjohtajana. Tampereella kokoontunut puoluekokous valitsi Orpon jatkokaudelle yksimielisesti. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Orpo on toiminut kokoomuksen puheenjohtajana vuodesta 2016 asti.

– Teen kaikkeni joka päivä, että olen teidän luottamuksen arvoinen, Orpo totesi tuoreeltaan valintansa jälkeen.

Kokoomus valitsee puoluekokouksessa myös puolueelle kolme varapuheenjohtajaa. Vaalit pidetään sunnuntaina.

Ehdolla ovat nykyiset varapuheenjohtajat puolustusministeri Antti Häkkänen ja kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen. Lisäksi varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelevat tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala sekä kansanedustajat Jarno Limnéll ja Karoliina Partanen.

Puoluevaltuuston puheenjohtaja valitaan myös sunnuntaina. Paikkaa tavoittelevat istuva puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto ja kokoomusaktiivi Jussi Koskinen.

Kaikki perussuomalaisten kohut eivät ole Markku Jokisipilän mukaan harkittuja, mutta puolueen muista puolueista eroava viestintä on tietoinen valinta.
Kun hallitus leikkaa tai velkaantuu, kansalaisten arvio päätöksistä ei synny taulukoiden äärellä.
Peter Östmanin mukaan hallitus ryhtyi konkreettisiin toimiin maaseudun elinvoiman parantamiseksi.
Mainos