Petteri Orpo. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Petteri Orpo IL:lle: Hallituksella kantti on kestänyt

Pääministerin mukaan lisäsopeutukset ovat mahdollisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) uskoo, että hallituksen tekemät talouspoliittiset päätökset ovat olleet oikeita.

– Meillä kantti on kestänyt, vaikka vastatuuli on ollut välillä kovaa, Orpo sanoo Iltalehdelle.

Hallituksen budjettiriihi lähestyy ja syyskuun loppupuolella valtion ensi vuoden talousarvioesitys on määrä antaa eduskunnalle.

Orpon hallitus on tähän mennessä päättänyt jo yhteensä yhdeksän miljardin euron julkisen talouden sopeutustoimista. Tällä hetkellä Orpo sanoo odottavansa valtiovarainministeriössä valmisteilla olevaa ennustetta. Siitä on määrä selvitä esimerkiksi se, miten talouden yleinen kehitys ja hallituksen talouspoliittiset toimet tehoavat julkisen talouden velkaantumiseen.

Ennusteen pohjalta rakennetaan myös hallituksen ensi vuoden budjetti. Tämä tarkoittaa sitä, että myös lisäsopeutustoimet ovat mahdollisia.

– Jos ennusteet siltä näyttävät, niin silloin me teemme tarvittavat toimet. Mutta ne ei missään tapauksessa mittaluokaltaan tule enää olemaan sitä kokoluokkaa, mitä tehtiin vuosi sitten hallitusohjelmassa tai kehysriihessä, vaan ne mahdolliset lisätoimet olisivat sitten pienempiä kokoluokaltaan, koska nyt on tehty jo niin paljon, Orpo kertoo IL:lle.

Orpo korostaa, että hallituksen toimien tarkoituksena on jatkossakin taittaa Suomen julkisen talouden velkaantuminen sekä estää se, ettei Suomi joudu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn.

– Toivon, ettei enää tarvitsisi (tehdä uusia lisäleikkauksia), mutta velkaantumisen taittaminen on niin tärkeä kysymys, että kyllä niistä pidetään kiinni, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)