EU-parlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) sanoo, että perussuomalaisten esittämä lista puoluetta arvostelleista poliitikoista herättää epämukavia mielikuvia.
– Poliittisessa järjestelmässä tällaisilla nimilistoilla on pelottava kaiku, hän kirjoittaa Facebookissa.
Perussuomalaiset julkaisi aiemmin keskiviikkona ”mustan listan” henkilöistä, jotka puolueen mukaan ovat yllyttäneet vihapuheeseen. Virkkusen lisäksi listalla esiintyvät Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Tytti Tuppurainen, Erkki Tuomioja, Li Andersson, Ville Niinistö, Antti Vuorenrinne, Pekka Vennamo, Kimmo Grönlund, Jan Sundberg, Juha Suoranta ja Atte Jääskeläinen.
– Nyt täytyy kyllä sanoa, että (työmies Matti) Putkonen (ps.) liikkuu mustine listoineen jossakin huvittavan ja säälittävän välimaastossa, Henna Virkkunen toteaa.
Virkkusen mukaan demokraattiseen keskusteluun kuuluu, että puolueen johtoa vaaditaan kertomaan puolueen linja.
– Jokaisella puolueella on oikeus omaan linjaansa; eri mieltä demokratiassa saa ja pitääkin olla. Mutta se, että kritiikistä loukkaannutaan, uhataan haastaa kriitikot oikeuteen ja laaditaan mustia listoja, ei varmasti johda mihinkään hyvään.





