Verkkouutiset

Lämpöä ja aurinkoa on yhä luvassa. LEHTIKUVA/ANNI SAVOLAINEN

Perjantaina jopa 30 astetta – viikonlopuksi sää viilenee

Elokuun ensimmäisen viikon loppupuolen säähän mahtuu monenlaista.

Forecan mukaan loppuviikon sääennusteissa on niin hellettä kuin rankkoja sateita ja ukkosiakin.

Lämpötilat nousevat torstaina ja perjantaina yli 25 asteen lukemiin näillä näkymin laajalti maan etelä- ja itäosassa, ja jopa 30 asteen lukemat ovat mahdollisia tämän hetken ennusteen mukaan perjantaina Kaakkois-Suomessa.

Viikonlopuksi sää jo viilenee perjantain lukemista. Perjantaina ja lauantaina Suomen yli kulkee paikoin rankkoja sateita. Suurimpia sademääriä ennakoidaan maan länsi- ja pohjoisosaan, missä vettä voi tulla perjantain ja lauantain aikana yhteensä yli 30 millimetriä, Perämeren rannikkoseudulla ja paikoin Etelä-Lapissa jopa yli 60 millimetriä.

– Loppuviikon kiinnostavimmat sääasiat ovat torstain–perjantain helle maan etelä- ja itäosassa sekä perjantain–lauantain rankkasateet, joiden suurimmat sadekertymät tulevat maan länsi- ja pohjoisosassa, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Keskiviikon aikana Suomen yli liikkuu vähäsateinen säärintama, jonka jälkeen Suomeen alkaa virrata lännestä lämmintä ilmaa. Keskiviikkona illalla ja torstain vastaisena yönä sadekuuroja leviää laajemminkin Satakunnan, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan seudulle. Myös Lapissa sadekuurot lisääntyvät.

Torstaiksi sää lämpenee. Maan etelä- ja itäosassa päivälämpötilat ovat 24–26 astetta, maan länsiosassa 20–25 astetta ja maan pohjoisosassa enimmäkseen 15–20 astetta.

– Torstaina hellettä on laajalti maan etelä- ja itäosassa. Sää on etelässä ja idässä varsin aurinkoinen ja yksittäisiä sadekuuroja lukuun ottamatta poutainen. Maan keskiosassa, lännessä ja pohjoisessa tulee sadekuuroja yleisesti ja pilvisyys vaihtelee. Sadekuuroissa voi olla mukana paikallisia ukkosia, Rinne kertoo.

Perjantain vastaiseksi yöksi sää poutaantuu suuressa osassa maata. Pohjoisessa joitakin sadekuuroja tulee kuitenkin vielä yölläkin.

Perjantaina jopa 30 astetta mahdollista

Tämän hetken ennusteen mukaan sää lämpenee osassa maata edelleen perjantaina. Maan etelä- ja itäosassa lämpötilat ovat enimmäkseen 25–28 astetta, paikoin mahdollisesti jopa 30 astetta. Lännessä ollaan enimmäkseen 19–24 asteessa, pohjoisessa laajalti 15–20 asteessa.

– Viikon lämpimin päivä on koko maan korkeimpia lämpötiloja katsottaessa perjantai, jolloin maan etelä- ja itäosan hellealue laajenee vielä torstaisesta. Jopa 30 asteen rajan rikkoutuminen on mahdollista yksittäisillä havaintoasemilla maan kaakkoisimmassa osassa, Rinne sanoo.

Perjantaina maan länsi- ja pohjoisosaan leviää kuitenkin jo lännestä kylmä rintama ja siihen liittyvä runsassateinen sadealue.

– Sadetta tulee perjantain aikana lännessä ja Pohjois-Pohjanmaalla laajalla alueella yli 15 millimetriä, paikoin jopa yli 30 millimetriä. Runsaimmat sateet tulevat näillä näkymin Merenkurkun ja Perämeren rannikkoalueilla. Perjantain sateiden yhteydessä voi myös ukkostaa paikoin, erityisesti maan keskivaiheilla, Pohjois-Pohjanmaan tuntumassa sekä Kainuun suunnalla.

Lauantain vastaisen yön ja lauantaiaamun aikana maan pohjoisosassa tulee yhä sateita. Maan etelä- ja keskiosan sateet siirtyvät kohti maan itäosaa.

Lauantaina myrskytuulet mahdollisia

Viikonlopuksi sää jo viilenee perjantain lukemista.

– Lauantaina päivällä sateita tulee maan itäosassa sekä pohjoisessa, lännessä sää on jo muuttunut osin selkeäksi. Pohjanmaan ja Satakunnan suunnalla tulee paikoin iltapäiväkuuroja. Perjantain ja lauantain yhteenlaskettu eli kahden vuorokauden sadekertymä on laajalla alueella maan länsi- ja pohjoisosassa yli 30 millimetriä, Perämeren rannikkoseudulla ja paikoin Etelä-Lapissa jopa yli 60 millimetriä, Rinne ennustaa.

Myös tuuli voimistuu lauantaina.

– Perämeren seudulla on mahdollista, että tuuli puhaltaa lauantaina merellä jopa myrskylukemissa. Maallakin myrskypuuskat ovat mahdollisia Perämeren rannikon lähistöllä. Voimakastuulinen tilanne on kuitenkin melko lyhytkestoinen, sillä matalapaineen keskus, johon voimakas tuuli liittyy, voimistuu ja liikkuu nopeasti, mutta myös heikkenee nopeasti. Tuuliennuste lauantaille sisältää kuitenkin vielä paljon epävarmuutta, sillä tällaiset nopeasti liikkuvat matalapaineen keskukset myös ennustuvat huonosti, Rinne kertoo.

Sadealueen väistyttyä lauantaina ja sunnuntaina sää on laajalla alueella aurinkoinen. Päivälämpötilat ovat lauantaina etelässä 19–23 astetta, maan keskiosassa laajalti 15–19 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 10–18 astetta.

Lapissa sadekuuroja tulee paikoin vielä sunnuntainakin. Päivälämpötilat ovat sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa 16–22 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 14–17 astetta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS