Perjantaina 34000 salamaa, eniten 2000-luvulla

Kaikkien aikojen vuorokausiennätys mitattiin vuonna 1988.
Salama Helsingissä., LEHTIKUVA / IIVO LINDQVIST
Salama Helsingissä., LEHTIKUVA / IIVO LINDQVIST

Ilmatieteen laitos tiedottaa Twitterissä, että Suomessa mitattiin perjantaina 19.8. yhteensä 34 000 maasalamaa. Tämä on suurin lukema 2000-luvulla.

– Eilen 19.8. paikannettiin Suomessa 34 000 maasalamaa, mikä on eniten vuodesta 1998 toimineen salamanpaikannusverkon aikakautena, laitokselta kerrotaan.

Maasalama-termillä viitataan salamaan, joka iskee maahan tai veteen. Tällöin sen salamavirta päätyy maaperään.

Kyseessä ei ole kaikkien aikojen vuorokausiennätys. Se mitattiin salamanpaikannusverkkoa edeltäneen salamalaskurin ollessa käytössä vuonna 1988.

– Vuorokausiennätys on tosin salamalaskuriaikakaudelta 29.6.1988, jolloin laskettiin noin 40 000 salamaa, laitos twiittaa.

Ukkosrintama ulottui perjantai-iltana laitoksen jakaman kartan mukaan Suomen yli koillinen-lounas -suunnassa. Siltä välttyivät lähinnä Lapin pohjoinen puolisko ja Kaakkois-Suomi.

 

Yöpakkaset ovat viikonloppuna mahdollisia jopa etelässä.
Sähkökatkot mahdollisia sunnuntaina ja maanantaina maan lounais- ja länsiosassa.
Länsi-Suomen sisämaassa voi syntyä pieniä tuulivahinkoja.
Mainos