Lupa- ja valvontavirasto on selvittänyt perintäyhtiön toimintaa kohtuuttomien ja tarpeettomien perintäkulujen perimisessä sekä tiedonantovelvollisuuden noudattamisessa ja riitautuksen käsittelyssä.
Lupa- ja valvontaviraston mukaan perintäyhtiö oli hyvän perintätavan vastaisesti perinyt kohtuuttomia ja tarpeettomia perintäkuluja. Tiedotteessa ei kerrota minkä nimisestä perintäyhtiöstä on kyse.
Perityt kulut olivat muun muassa ylittäneet laissa säädetyn enimmäismäärän. Lisäksi perintälaki edellyttää, että perintäyhtiön tulee antaa velalliselle tämän pyynnöstä tietyt laissa määritetyt velkaa koskevat tiedot. Perintäyhtiö ei ollut kaikilta osin toiminut tämän velvoitteen mukaisesti. Perintäyhtiö oli myös perinyt riitautettua saatavaa.
Lupa- ja valvontavirasto arvioi kokonaisuutta ja huomion kiinnittäminen oli sen mukaan tässä tapauksessa oikeasuhtainen seuraamus. Huomion kiinnittäminen on hallinnollista ohjausta, jonka myötä on tarkoitus saada yhtiö muuttamaan virheellistä toimintatapaansa.
Mikäli Lupa- ja valvontavirasto havaitsee vastaisuudessa perintäyhtiön toimivan päätöksessä ilmenneiden epäkohtien osalta edelleen lain tai hyvän perintätavan vastaisesti, voidaan yhtiölle määrätä hallinnollinen seuraamus kuten varoitus.