- Investoinnit tuotekehitykseen nimenomaan osaamisen kasvattamisen kautta ovat olleet kilpailuetumme globaaleilla markkinoilla, Pemamek Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen sanoo.

Perheyritysten tilauskannat ovat kasvussa

Myös perheyritysten suhdannenäkymät ovat kirkastumassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perheyrityksistä 38 prosenttia kertoo tilauskantojen kohentumisesta, kun vielä viime keväänä vain 18 prosentilla perheyrityksillä tilauskannat olivat kasvaneet.

Myös perheyritysten suhdannenäkymät ovat kirkastumassa. Nyt jopa 62 prosenttia perheyrityksistä kuvailee kevään suhdannenäkymiä hyviksi, selviää Perheyritysten liiton PerheyritysPULSSI -kyselystä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Perheyritysten suhdannenäkymissä on kevään osalta vahvaa toiveikkuutta. Muutos viime vuoden samaan ajankohtaan on merkittävä. Toki yhä 38 prosenttia vastaajayrityksiä arvioi suhdanteita heikoiksi, mutta tilanne on silti kohentunut viime vuodesta, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen kertoo tiedotteessa.

Myös perheyritysten luottamus Suomen talouteen on kohenemassa.

– Vastaajayritysten luottamus Suomen talouden kasvuun näyttää nyt positiivisimpia lukuja pitkään aikaan. Tällä hetkellä ollaan lukemassa 5,93 (asteikolla 1–10), kun vuosi sitten vastaajayritysten arvio Suomen talouskasvusta sai lukeman 3,04, Vanhala-Harmanen kertoo.

– Kohentumista on siis tapahtunut. Ilmassa on vihdoin maltillista optimismia, joka toivottavasti ruokkii ja aktivoi muutosta parempaan. Nämä ovat arvokkaita ja tarpeellisia viestejä ajassa, jossa synkkyys ja epävarmuus ovat hallinneet yleistä ilmapiiriä, hän jatkaa.

Tilauskannoissa suunta ylöspäin

Vanhala-Harmasen mukaan myös perheyritysten tilauskannoissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. PULSSIn vastaajayrityksistä 38 prosenttia kertoo, että tilauskannat ovat kasvaneet. Vastaavasti 30 prosenttia perheyrityksistä ilmoittaa tilauskantojen laskusta. Viime syksynä 30 prosenttia vastaajayrityksistä ilmoitti tilauskantojen kasvusta ja jopa 46 prosenttia laskusta.

Perheyritys Pemamek Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen kertoo, että yrityksen alkuvuoden tilauskertymä on selvästi loppuvuotta parempi.

– Kevään signaalit ovat varovaisen positiivisia ja olemme luottavaisia, että kasvu jatkuu, hän sanoo.

Vanhala-Harmanen kertoo, että kyselyn mukaan perheyritysten investointien kehitys ei ole kääntynyt kasvu-uralle.

– Vain 17 prosenttia perheyrityksistä ilmoittaa, että investoi tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna ja vastaavasti 31 prosenttia kertoo investoivansa viime vuotta vähemmän. Investointeja jarruttavat globaali talouden ja turvallisuuden epävarmuus, hän sanoo.

Perintö- ja lahjaverojen poistaminen lisäisi perheyritysten kasvua ja investointeja

Vanhala-Harmanen painottaa, että nykyisellään perintö- ja lahjavero latistaa perheyritysten investointiaikeita. PULSSI-kyselyssä suurin osa vastaajayrityksistä (47 %) ilmoitti investoivansa yrityksen kasvuun ja kehitykseen, jos perintöverosta luovuttaisiin.

Jos vero poistettaisiin, perheyritykset toteuttaisivat enemmän yritysostoja (25 %) ja palkkaisivat lisää työntekijöitä ja kehittäisivät henkilöstönsä osaamista (15 %).

Vanhala-Harmanen on harmissaan siitä, että perintö- ja lahjaveroon varautuminen tulppaa perheyritysten investointeja ja kasvua.

– Perheyrityksissä joudutaan pitämään sukupolvenvaihdoksen verojen maksua varten poissa työllistämisestä ja investoinneista arviolta yli viisi miljardia euroa. Kyllä nämä tuoreet PULSSI-luvutkin näyttävät, että perheyritysten veroihin varaamista varoista saataisiin nopeasti kasvusysäys Suomen talouteen, kun perheyritykset voisivat käyttää ne investointeihin, Vanhala-Harmanen painottaa.

PerheyritysPULSSI on Perheyritysten liiton neljä kertaa vuodessa jäsenilleen tekemä kysely. Suurin osa vastaajista on omistajia yrityksissä, joiden liikevaihto on 10–50 miljoonaa euroa ja jotka työllistävät 10–250 henkeä. Vastaajat ovat tyypillisesti omistajayrittäjiä teollisuuden, palveluiden ja kaupan aloilta. Kyselyyn vastasi 112 perheyritysten edustaja 5.-11.3.2025 välisenä aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)