Kansanedustaja Pekka Toveri (kok.) esittää ajatuksia Venäjän pakolaisaseen käytöstä. Hänen mukaansa tämä ei ole osoitus Venäjän vahvuudesta, vaan Venäjän heikkoudesta.
– Venäjällä ei ole tällä hetkellä kykyä kiristää Suomea sotilaallisesti, taloudellisesti tai poliittisesti. Siksi se käyttää hybridisotaa, hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Hän toteaa, että hallitusta on syytetty ylireagoinnista ”muutamien pakolaisten” takia.
– Unohdetaan se, että kuten kaikessa hyökkäysten torjunnassa, sitä parempi mitä aikaisemmin torjunta alkaa. Nyt tulleet noin 1 000 ihmistä, joista vain muutama prosentti on todellisia pakolaisia, tulee maksamaan Suomelle kymmeniä miljoonia ennen kuin kaikki on käsitelty ja palautettu. Puhumattakaan mahdollisista turvallisuusuhista.
– Reagointi vasta, kun kymmeniä tuhansia on rajan ylitse, olisi typerää. Varsinkin, kun Venäjällä on miljoonien ihmisten potentiaali hyödynnettäväksi, Toveri jatkaa.
Hän huomautta myös joidenkin sanoneen, että rajojen sulkeminen ei ole mahdollista loukkaamatta oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia.
– Tämä ei ole totta. Kansainväliset sopimukset mahdollistavat niistä poikkeamisen kansallisen turvallisuuden ollessa uhattuna.
Toveri muistuttaa, että näin ovat toimineet muun muassa Baltian maat, Puola ja Norja.
– Suomi ei voi jäädä aukoksi EU:n itärajalla ja vaarantaa kansalaisten turvallisuutta Venäjän tehdessä hybridihyökkäystä. Se vaarantaisi myös kumppaniemme ja liittolaistemme turvallisuutta.
– Rajojen sulkemisessa apulaisoikeuskansleri tulkitsi lakia toisin kuin hallitus ja perustuslakivaliokunta. Se on hänen oikeutensa ja sen kanssa hallitus elää. Asiaan varmasti kuitenkin palataan, jos tilanne edelleen pahenee ja Venäjä työntää väkeä Raja-Jooseppiin, Toveri ennakoi.
Hänen mukaansa kannattaa muistaa, että tässä ei ole kysymys aidosta pakolaisuudesta tai kansainvälistä suojelua tarvitsevista hädänalaisista ihmisistä.
– Kysymys on diktatuurin hyökkäyksestä demokratiaamme vastaan kolmansien maiden ihmisiä häikäilemättömästi hyödyntäen.
– Mitä nopeammin ja tehokkaammin tämä torjutaan, sen vähemmän hyväksikäytetyt kärsivät. Tätä seuraa varmasti jokin muu hybridihyökkäys. Onneksi olemme yhtenäisiä. Hallitus- ja oppositiopuolueet ovat saaneet nopeasti kilpimuurin kasaan ulkoisen uhan torjumiseksi. Ja se pitää, Toveri kirjoittaa.
1/8
Muutama ajatus Venäjän pakolaisaseen käytöstä.
Tämä ei ole osoitus Venäjän vahvuudesta vaan Venäjän heikkoudesta.
Venäjällä ei ole tällä hetkellä kykyä kiristää Suomea sotilaallisesti, taloudellisesti tai poliittisesti. Siksi se käyttää hybridisotaa.https://t.co/dFOpknjXdb— Pekka Toveri (@PToveri) November 23, 2023