Pariskunta myi kaiken ja muutti risteilijälle – tätä heiltä kysytään usein

Risteilyintoilijat päättivät muuttaa pysyvästi laivalle.
karibialla risteilijä
Karibian risteilyalus Harmony of the Seas vuonna 2024. Wikimedia Commons
karibialla risteilijä
Karibian risteilyalus Harmony of the Seas vuonna 2024. Wikimedia Commons

Amerikkalainen Jeff Knapp kertoo 47-vuotiaaksi pitäneensä risteilyjä typerinä ja uskoneensa, että niillä tulee merisairaaksi. Tämä muuttui, kun hän vuonna 2019 sai halvalla Karibian-risteilyn, jolle hänen kaverinsa ei päässyt.

Omien sanojensa mukaan Knapp rakastui tuolloin risteilyelämään, jossa kaikki oli mukavan aikataulutettua, helppoa ja ennakoitavaa – mikä sopi Knappille, joka on kärsinyt pakko-oirehäiriöstä.

Vuonna 2024 Knapp tapasi risteilyllä myös tulevan puolisonsa ja risteilyintoilija Debbin, joka oli tuolloin 51-vuotias, käynyt jo 150 risteilyllä ja päättänyt jäädä töistään eläkkeelle asuakseen pysyvästi laivalla.

– Söimme yhdessä illallisia ja kävimme tanssimassa, keskustellen tuntikausia. Tiesin, että hän oli oikea. Se, ettei hän enää asunut maalla, ei haitannut minua lainkaan. Olin itsekin jo varannut viisi peräkkäistä risteilyä, Knapp kertoo The Guardianlehdelle.

Kosintaa suunnitellut Knapp laittoi talonsa myyntiin sekä kauppasi suurimman osan omaisuudestaan. Hän myös varasi itselleen samat 50 risteilyä, joille Debb oli suunnitellut lähtevänsä.

Nykyään pariskunta on naimisissa ja pitää suosittua TikTok-tiliä elämästään aluksella. Nyt 54-vuotias Jeff sanoo elävänsä unelmaansa, jossa seuraavat etapit ovat Eurooppa, Meksiko ja Bermuda. Kotisivullaan pariskunta toteaa, että heidän omaisuutensa mahtuu tätä nykyä 12 matkalaukkuun.

– Kumpikaan perheistämme ei pitänyt outona sitä, että asuimme nyt täysipäiväisesti risteilyaluksilla. Säästöjemme avulla pystyimme rahoittamaan elämämme laivoilla, joka kanta-asiakasalennusten ja elinkustannusten nousun ansiosta on itse asiassa halvempaa kuin elämämme maalla oli, Jeff Knapp kertoo.

Hän ei paljasta jutussa tarkkoja kuukausikuluja, mutta yleisesti Karibian viikon risteilyt maksavat tyypillisesti sadoista dollareista yli tuhanteen dollariin henkilöltä hytti- ja laivayhtiövalinnasta riippuen.

Poimintoja videosisällöistämme

– Meiltä kysytään jatkuvasti, olemmeko lihoneet. Emme ole. Syömme paljon vähemmän prosessoitua ruokaa kuin ennen, ja näillä valtavilla aluksilla kertyy runsaasti askelia kävellessä. Ihmiset kysyvät myös, miten selviämme riidoista 23 neliömetrin hytissä. Olemme päättäneet, ettei kumpikaan poistu ennen kuin asia on sovittu, Knapp kertoo.

Myöskään tartuntataudit, kuten hiljattain risteilyalukseen yhdistetty hantavirus, eivät paria juuri huolestuta.

– Seuraamme tilannetta tarkasti ja tiedämme, että tällaisia tarinoita usein liioitellaan. Käsityksemme mukaan taudit voivat levitä aivan yhtä hyvin missä tahansa muussakin ruuhkaisessa ympäristössä maissa, Knapp sanoo.

Asumaan Ruotsin-laivalle?

Myös Ruotsin-laivalla asumista on toisiaan pohdittu mediassa, vaikka vaihtoehto onkin ehkä hieman vähemmän hohdokas kuin Karibian-aluksilla.

Ilta-Sanomien vuonna 2018 haastatteleman Tallink Siljan viestintäjohtajan mukaan vuoden risteilyhinnaksi Helsinki–Tukholma-reitillä tulisi hyttiluokasta riippuen arviolta 20 000–50 000 euroa, eli halvimmillaankin tuon ajan hinnoilla noin 1600 euroa kuukaudessa.

Varustamolta myös kerrottiin tuolloin, että laivalla ovat väliaikaisesti asuneet esimerkiksi putkiremonttia paenneet ihmiset, joille on tehty erikoisjärjestelyitä, vaikka varsinaista asumispalvelua laivalta ei voikaan ostaa.

Perhe joutui etsimään uuden majoituksen kiireessä, kun loma-asuntoja välittävä yhtiö perui varauksen.
Mainos