Finanssiala ry:n puheenjohtajana toimiva Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Sara Mella sanoo, että Suomen taloutta voitaisiin ohjata vahvemmin kasvu-uralle monilla eri toimilla.
Muutoksia tarvittaisiin myös Euroopan tasolla, sillä mantereen suurimpien pankkien lisäpääomavaatimukset vievät pois lähes 3 000 miljardia euroa lainanantokykyä. Mellan mukaan se on suoraan pois Euroopan taloudesta ja kasvusta.
– Ehkä sitten tulevaisuudessa muistamme jäänmurtajatilaukset tai Nokian saaman lisäsijoituksen suurina talouden nousun käynnistymisestä kertovina lähtölaukauksina ja toivoa tuovina uutisina. Tämän kaltaisia ja vähän pienempiäkin hyviä uutisia tarvitsemme lisää, jotta luottamus palautuu, Sara Mella toteaa.
Hänen mukaansa talouskasvuun olisi ruoskittavissa lisää vauhtia kotimaisin toimin. Pankkisektorilla on mahdollisuus vauhdittaa talouskasvua, ja näitä mahdollisuuksia kannattaisi lisätä.
– Konkreettinen tapa talouskasvun lisäämiseen on hallitusohjelmaan tehty kirjaus rahoitusmarkkinasektorin kokonaissääntelyn arvioinnin tekemisestä. Asia ei ole edennyt hallituskauden aikana. Arvioinnin tekeminen olisi pankeille ja koko yhteiskunnalle talouskasvun edistämiseksi erittäin tärkeää, Mella sanoo.
EU:n Suomen sääntely on osin päällekkäistä, ja osa on keskenään ristiriidassa. Sara Mella sanoo, ettei sääntelyn kokonaisvaikutusta tai mahdollisia ristiriitoja ei tällä hetkellä tunnisteta lainsäädäntötasolla riittävän hyvin.
Niillä voi kuitenkin olla iso merkitys pankkien kykyyn vauhdittaa talouskasvua, kun säännöt luovat kitkaa liiketoimiin ja suoranaisia tahattomia esteitä.
Finanssikriisin jälkeen koko Euroopassa tehtiin valtava määrä sääntelyä, jolla haluttiin varmistaa, ettei pankkisektori enää koskaan ajaudu samanlaisiin ongelmiin. Sääntely on ollut tarpeellista, mutta kohtuullisen raja on tullut vastaan jo aikaa sitten.
– Uskoisin, että olemme heilurin heilahduksen toisessa päässä. EU:sta saadut viestit sääntelyn yksinkertaistamisesta ovat rohkaisevia, mutta siinä menee aikaa, että saadaan konkretiaa, Mella sanoo.
Pankkien kaatumista ja kriisejä ehkäistään vakavaraisuussääntelyllä. Vakavaraisuudessa on kyse pankin kestää erilaisia kriisejä ja taloudellisia tappioita ja täyttää velvoitteensa myös vaikeissa olosuhteissa. Se perustuu siihen, että pankilla on riittävästi omia varoja suhteessa sen ottamiin riskeihin.
Euroopan 15 suurimman pankin lainanantoa rajoitetaan tällä hetkellä 273 miljardin euron lisäpääomavaatimuksilla tavallisten pääomavaatimusten lisäksi.
Pankkien lainanantokyky on suoraan sidoksissa siihen, paljonko niillä on hallussaan varoja. Perusperiaatteen mukaisesti lainaa voi myöntää enemmän kuin pankilla on talletusvaroja. Näin ollen pääomavaatimusten kasvu kertautuu valtavasti suurempana iskuna pankin kykyyn myöntää lainoja ulos.
– Kun näin suuret varat on määrätty sidottavaksi pankkien pääomiin, ei se jää vaille vaikutusta. Käytännössä se tarkoittaa, että näiden pankkien kyky antaa lainoja ulos on 3 000 miljardia euroa pienempi kuin ilman lisäpääomavaatimuksia. Se on kaikki pois Euroopan talouden vauhdittamisesta, asuntokaupasta ja yritysten lainoittamisesta. Kyllä se näkyy, Mella sanoo.





