Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen (sd.). LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

PAM ilmoitti kolmen vuorokauden poliittisista lakoista

Palvelualojen ammattiliiton lakko koskee kaupan logistiikkakeskuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Lakko koskee noin 10 000 työntekijää. Hallitus on muuttamassa työlainsäädäntöä ja työehtoja pysyvästi työnantajia suosiviksi, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen (sd.).

Hänen mukaansa hallitus ei ole kuullut työntekijöiden hätähuutoa.

– Hallitus on jo heikentänyt pienipalkkaisten osa-aikatyöntekijöiden ja työttömien ansioturvaa ja on vielä aikeissa muuttaa suomalaista työelämää rajusti helpottamalla irtisanomista, rajoittamalla lakko-oikeutta sekä muuttamalla ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomaksi.

Lisäksi Rönni-Sällinen katsoo, että hallitus haluaa muuttaa suomalaista työmarkkinamallia entistä enemmän työnantajia suosivaksi laajentamalla paikallista sopimista yrityksiin, jotka eivät kuulu työnantajaliittoon.

– Kuten hallituksen sosiaaliturvan leikkauksissa, myös paikallisessa sopimisessa hallituksen esitysten vaikutukset osuvat pahiten jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin työntekijöihin, sanoo Rönni-Sällinen.

Palvelualoilla työskentelee paljon nuoria ja maahanmuuttajia, yksintyöskentely on tavallista ja vaihtuvuus suurta.

– Herää väistämättä kysymys, kuka siellä sopisi asioista muiden puolesta ja kuinka tasapuolisista sopiminen olisi, kun heikommin sopiminen nyt laajenisi kokonaan liittojen tuen ja valvonnan ulkopuolella oleviin yrityksiin. Onkin perin erikoinen ajatus, että hallitus tietää työmarkkinaosapuolia paremmin, minkälainen paikallinen sopiminen sopii millekin toimialalle. On ilmeinen riski, että ehdotetut muutokset syventäisivät työmarkkinoiden kahtiajakoa, toteaa Rönni-Sällinen.

Hallitus perustelee toimia niiden talous- ja työllisyysvaikutuksilla, mutta Rönni-Sällisen mukaan paikallisen sopimisen työllisyysvaikutuksista ei ole mitään tieteellistä tai muuta uskottavaa näyttöä.

– Sopimisen tasapainoa voitaisiin parantaa ja pahimpia ylilyöntejä hillitä, jos paikallisten sopimusten tulkintaetuoikeus siirrettäisiin työntekijöille. Mentäisiin siis aidosti ruotsalaiseen malliin, hän ehdottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)