Keskipalkkaisen työntekijän marginaaliveroprosentti on meillä selvästi korkeampi kuin Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Palveluala vaatii työn verotuksen keventämistä puoliväliriihessä

Ruotsissa keskituloiselle palkansaajalle jää käteen 2500 euroa enemmän vuodessa, sanoo Palta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen työnantajat Palta ehdottaa kasvun vauhdittamiseksi työn verotuksen merkittävää alentamista.

– Palta ehdottaa, että ansiotuloverotusta alennetaan kautta linjan yhdellä prosenttiyksiköllä ja lasketaan ylin marginaalivero 50 prosenttiin. Työn verotuksen alentaminen on nopeavaikutteisin keino kasvun aikaansaamiseksi. Se parantaa niin työnteon kannustavuutta kuin myös ostovoimaa, sanoo Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki.

Hän muistuttaa, että keskipalkkaisen työntekijän marginaaliveroprosentti on meillä selvästi korkeampi kuin Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa.

– Keskituloisella palkansaajalla lähes puolet korotuksesta katoaa veroihin. Se ei kannusta tekemään lisätöitä. Samaan on päätynyt Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tuoreessa tutkimuksessaan.

Ruotsiin verrattuna suomalaisen palkansaajan tuloverotus on Suomessa kireämpää kaikilla tuloasteilla. Keskituloiselle palkansaajalle jää vuodessa käteen reilu 2 500 euroa vähemmän kuin naapurissa.

Paltan mukaan korkea verotus vaikuttaa myös Suomen houkuttelevuuteen, kun kilpaillaan kansainvälisistä osaajista. OECD:n vertailun mukaan Suomen verotus vähentää maan houkuttelevuutta osaajien keskuudessa.

– Hallituksen linja verotuksen suhteen on ollut siirtyä työn verotuksesta kuluttamisen verotukseen. Kulutuksen verotusta on nostettukin mm. alv-kantoja nostamalla. Nyt on aika tehdä toinen puoli siirtymästä ja laskea suomalaisten tuloverotusta reippaasti kasvun ja ostovoiman vauhdittamiseksi, painottaa Rauhamäki.

Tavoitteena 45 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuodessa

Työnteon kannustavuuden lisäksi Paltan mukaan Suomi tarvitsee työntekijöitä ulkomailta. Osaajien houkuttelemiseksi järjestö ehdottaa, että hallitus käynnistää kokeilun kansallisen, määräaikaisen työnhakuviisumin käyttöönotosta tunnistetuille osaajaryhmille.

Lisäksi tulisi ottaa käyttöön digitaalinen tunnistautuminen maahanmuuton viranomaispalveluissa ja lisätä samalla yhden luukun asiointimahdollisuuksia.

– Ikärakenteemme on sellainen, että emme tulevaisuudessa pärjää vain omin voimin ja tilanne on sama lähes kaikissa länsimaissa eli kilpailu osaajista on kovaa. Suomen tulee nyt tosissaan osallistua tähän kilpailuun ja parantaa maamme houkuttelevuutta ja helpottaa osaajien maahanmuuttoa. Työn verotuksella on myös tässä oma roolinsa, Rauhamäki toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)