LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Pääsiäisen sää jäi odotettua viileämmäksi

Sitkeä sumupilvi laski Suomessa pääsiäisen lämpötiloja odotetusta. Baltiassa kylvettiin helteissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pitkäperjantain lämpötila jäi ennustettua matalammaksi sitkeän sumupilven takia, kertoo sääpalvelu Foreca.

Maan etelä- ja keskiosaan odotettiin paikoitellen yli 20 asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta, mutta sankka sumupilvi esti ilman lämpenemisen ennustettuihin huippulukemiin. Pilvi alkoi haihtua vasta iltapäivällä, jolloin lämpötilat nousivat.

Perjantain korkein lämpötila mitattiin Salossa, jossa lämpö kohosi 19,4 asteeseen. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila jäi laajalti 10 ja 16 asteen välille.

Mikäli sumupilvi olisi hälvennyt aikaisemmin, olisi eteläisessä osassa maata voitu mitata jopa 25 asteen lämpötiloja. Pohjoisimmillaan helleraja ylittyi Tallinnassa.

Lauantaina sään ennustetaan olevan yhä pilvinen, mutta lämmin eteläisimmässä Suomessa. Maan keskivaiheilla voi olla aurinkoisempia alueita; Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla mittarin lukemat voivat nousta 15 asteeseen, mikäli Aurinko pääsee paistamaan.

Lapissa lämpötilat ovat selvästi matalampia ja sinne leviää pohjoisesta lumi- ja räntäsateita. Käsivarren Lapissa pysytellään pakkasen puolella.

Sunnuntaina lämpötila laskee myös etelässä. Viime viikon poikkeuksellisen lämpimät säät vaihtuvat noin viiden asteen lämpötiloihin. Idässä myös räntäsateet ovat mahdollisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)