Outo tehtävä: Kauppakeskuksessa oli sotilasräjähde

Poliisi selvittää, mistä tyhjä räjähde oli tullut.
Ihmisiä Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä. Arkistokuva. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ihmisiä Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä. Arkistokuva. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliisi sai maanantaina puolenpäivän aikaan ilmoituksen epäillystä vanhasta räjähteestä Kampin kauppakeskuksessa.

Poliisi oli nopeasti paikalla ja tarkasti epäillyn räjähteen, joka osoittautui vaarattomaksi, tyhjäksi sotilasräjähteeksi. Ennen tarkastamista poliisi eristi alueen ja evakuoi paikalta lähetysterminaalin henkilökuntaa. Eristys on nyt purettu.

Poliisi tiedottaa selvittävänsä asiaa ja tyhjien kuorien alkuperää. Tilanteesta ei aiheutunut kenellekään vaaraa.

Mikäli raivaamiselle olisi ollut tarvetta, sotilasräjähteiden raivaamisesti olisi vastannut Puolustusvoimat.

Kameran välähdys ei tarkoita välitöntä yhteydenottoa.
Poliisi muistuttaa, ettei se soita videopuheluita kansalaisille.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Mainos