He ovat taistelleet yli neljä vuotta. Ja ukrainalaisten elämänilo ja -usko, se on käsittämättömän vahva – kaikesta huolimatta. Tämä on koskettanut ja suomalaista Tomi Kaismoa, kun hän on kohdannut paikallisia ukrainalaisia.
Kaismo on osa suomalaisporukkaa, joka vierailee Ukrainassa säännöllisesti ja toimittaa sinne bussireissuillaan apua, jota tarvitaan sairaaloissa, rintamalla, lastenkodeissa, kouluissa ja tavallisissa kodeissa.
– Jos suomalaisia sanotaan sisukkaaksi kansaksi, samaa pitää sanoa ehdottomasti ukrainalaisista, sanoo oululainen yrittäjä ja jalkapallovaikuttaja Kaismo Verkkouutisille.
Kaismo kertoo vierailusta sotilassairaalassa, jossa he kohtasivat kymmeniä haavoittuneita sotilaita. Joku oli menettänyt yhden jalkansa, toisella oli molemmat jalat poikki. Kaikki voitava tehtiin heidän auttamisekseen. Hän kuvaa, miten jollekin sotilaalle oli tehty olkapäästä alas ulottuva muoviproteesi, ja kättä pystyi vielä käyttämään.
Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan järkytti suomalaisia ja tuki ja sympatiat ovat olleet vahvasti ukrainalaisten puolella. Sota on jatkunut kuitenkin jo yli neljä vuotta, ja uhkana on turtuminen. Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski analysoi helmikuun esseessään suomalaisten kiinnostuksen Ukrainaan laimenneen. Hän nosti esimerkkejä avustusjärjestöistä, jotka eivät ole saaneet rahalahjoituksia entiseen tapaan.
Tomi Kaismon kokemusten mukaan suomalaisilla on yhä halu auttaa. Kunhan ihmiset tietävät, minkälaista apua Ukrainassa tarvitaan ja milloin ja mihin sitä voi toimittaa.
– Meille on tälläkin hetkellä toimitettu jo tavaraa, joka on seuraavaa reissua varten valmiina.
Mennään tuoreimpaan avustusreissuun 2026. Elettiin helmikuuta ja niin täällä Suomessa kuin Ukrainassakin oli kovat pakkaset. Tällä kertaa lahjoituksina saatuja busseja lähti Ukrainaan kolme, mikä on enemmän kuin koskaan. Autot oli pakattu sen verran täyteen avustustarvikkeita, että mukaan lähteville 11 ihmiselle löytyi kuitenkin vielä istumapaikat.
Reissussa oli mukana tuttu ydinporukka, johon kuuluvat Kaismon lisäksi entinen linja-autoyrittäjä Rauli Lindeman, korjaamopäällikkö Juho Turpeinen sekä Oulussa asuva ukrainalainen Irina Shlapak, joka toimii reissuissa tulkkina. Lisäksi toinen ukrainalainen Anastasiya Kakhovska oli Suomen päässä tavoitettavissa tarvittaessa yötä myöten.
Kaismo painottaa viimeksi mainittujen neljän ratkaisevan tärkeitä rooleja. Irina on rajanylityksissä ja Ukrainan puolella ”korvaamaton apu”, Rauli on onnistunut löytämään busseja ja ajaa pitkiä matkoja Juhon kanssa, Anastasiya laittaa ennen lähtöä tullipaperit kuntoon ja on iso tuki Suomen päässä.
– Kaikkien heidän rooli on ihan ratkaisevan tärkeä, että matkat onnistuvat. Tärkeämpi mitä minun.
Matka on pitkä. Ensin ajetaan Oulusta kohti etelää. Joskus on pysähdytty Helsingissä pakkaamassa lisää avustustarvikkeita, jos tilaa on ollut. Sitten mennään lautalla yli Tallinnaan ja matka jatkuu Baltian kautta Puolaan ja lopulta Ukrainan rajalle. Ajokilometrejä kertyy Oulusta Ukrainan Lviviin yli 2000 kilometriä ja matkaan kuluu useita päiviä. Kaismo ei ennättänyt tuoreimmalle avustusreissulle heti alusta mukaan, vaan hyppäsi kyytiin Varsovasta, jonne hän oli lentänyt Oulusta.
Avustusreissuja on tehty kaikkiaan seitsemän, joista viisi käytöstä poistetuilla, lahjoitetuilla busseilla. Lastin purkamisen jälkeen ne jäävät hyötykäyttöön Ukrainaan. Bussireissujen lisäksi on tehty kaksi ”joulupukkimatkaa”, joiden yhteydessä ukrainalaisille on viety joululahjoja. Matkat on tehty osin lentäen ja vuokra-autoilla. Matkalaukkuja on ollut mukana ”niin paljon kuin mahdollista”, ensimmäisellä reissulla 14.
– Lopuksi on kävelty rajan yli ja vedetty perässä hirveä määrä matkalaukkuja.
Viime joulukuun reissun alla selvisi, että sotaorpojen lastenkodista oli mennyt rikki lämminvesivaraaja. Sellainen käytiin vielä ostamassa ennen saapumista Ukrainaan.
– Raahasin nokkakärryillä 80 litran lämminvesivaraajan noin kilometrin matkan rajavyöhykkeen yli, jotta lapset saisivat lämmintä vettä. Olin itsekin suihkun tarpeessa sen jälkeen, kuvaa Kaismo.
Ukrainaa avustava ydinporukka on hitsautunut ja varautunut reissuillaan yllättäviin tilanteisiin. Näitä sattui myös helmikuussa 2026, jolloin Varsovan tienoilla yksi kolmesta bussista alkoi temppuilla ja hajosi. Onneksi matkassa oli korjaamopäällikkö Juho Turpeinen, joka sai bussin kuntoon ja matka jatkui.
– Hän korjaa käytännössä mitä tahansa.
Puolan ja Ukrainan välisellä rajalla vastassa oli uusia ongelmia, mutta mennään tähän hetken päästä. Puhutaan ensin avustustavaroista ja logistiikasta. Kun bussit lähtivät Suomesta helmikuussa kohti Ukrainaa, tiedossa oli jälleen, mitä siellä tarvitaan.
– Pyydämme aina muutamaa viikkoa ennen reissujamme Ukrainasta listan, mistä siellä juuri nyt on eniten pulaa.
Sitten lista laitetaan jakoon erilaisiin some-kanaviin: ”Haluatko auttaa?” ”Tälle on tarvetta Ukrainassa”. Kaismo toimii puheenjohtajana jalkapalloseura AC Oulussa, ja hyödyntää seuran kanavia tähän liittyen. On lahjoittajia joskus houkuteltu matseihin maksuttomilla pääsylipuillakin.
Yleensä lahjoittajista ei ole kuitenkaan pulaa. Vuosien varrella Ukrainaan on viety tällä porukalla monenmoista lähtien villasukista ja lastenvaatteista sairaalateknologiaan.
On toivottu ruokasäilykkeitä sotilaiden eväiksi rintamalle. Kysyttyjä ovat olleet myös isot varavirtalähteet, joiden avulla sotilaat voivat ladata kännyköitä, droneja ja muita enemmän virtaa tarvitsevia laitteita rintamalla.
Kerran listalla oli joogamattoja, joille oli tarvetta ukrainalaisessa kuntoutussairaalassa. Kun Oulun yliopistollinen sairaala uusi kalustoaan, avustusreissulle saatiin mukaan paljon käyttökelpoista sairaalatarviketta.
Jatkuvasti ilmaantuu myös uusia yksityishenkilöitä, jotka haluavat auttaa. Tomi Kaismo mainitsee fysioterapeutin, joka otti hiljattain yhteyttä ja tarjosi kyynärsauvoja, joita hänen potilaansa eivät enää tarvinneet.
– Hän kysyi, että otatko näitä ja viet Ukrainaan? Sanoin, että totta kai. Ilmoita vaan, kun sinulla niitä on.
Meni muutama viikko, ja fysioterapeutti toi 30 paria kyynärsauvoja Kaismon toimistolle Oulussa. Siitä lähtien hän on toimittanut niitä säännöllisesti.
– Viimeksi kun olimme Ukrainassa, siellä oli tehty tälle fysioterapeutille kunniakirja, joka minulla oli ilo luovuttaa hänelle täällä Suomessa.
Palataan vielä hetkeksi tuoreimpaan avustusreissuun. Kun edessä oli Ukrainan raja, kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti. Avustusporukka busseineen jäi jumiin rajalle yli 11 tunnin ajaksi. Syynä olivat muutama päivä sitten tiukentuneet säännökset siitä, minkä tason toimijoiden piti olla avustuskuljetuksia vastassa Ukrainan puolella.
– Pääsimme jatkamaan matkaa, kun kaupunginjohtaja Lutskissa oli toimittanut tarvittavat paperit sähköisesti tulliin nimikirjoituksellaan varustettuna.
Lopulta määränpäähän Ukrainassa päästiin vasta puolen yön jälkeen, joten suunniteltu illallinen vaihtui pikaruokalasta tilattuihin hampurilaisiin hotellille.
Avustusreissuissa Ukrainaan on olemassa turvallisuusriskinsä. Tomi Kaismo myöntää, että varsinkin ensimmäinen bussireissu paikan päälle jännitti. Toistaiseksi suomalaisporukka ei ole joutunut lähtemään kesken kaiken pommisuojiin.
Epävarmuutta on oppinut sietämään. Varsinkin kun miettii, minkä keskellä tavalliset ukrainalaiset joutuvat elämään koko ajan.
Seuraava avustusreissu Ukrainaan on tarkoitus tehdä toukokuussa. Tätä haastattelua tehtäessä etsittiin vielä sopivaa bussia, mutta sittemmin Kaismo viestitti Raulin ”löytäneen jälleen uuden bussin”.
– Jo nyt on varmaa, että esimerkiksi isommista varavirtalähteistä on pulaa ja keräämme lahjoituksia erityisesti niihin. Olemalla yhteydessä minuun voi halutessaan osallistua, Kaismo lisää.
