Verkkouutiset

Vladimir Putin. AFP / LEHTIKUVA / SERGEI GUNEYEV

Onko Vladimir Putinin hallinto jatkuvasti romahduksen partaalla?

Diktaattorin ympärille rakennettu valtakoneisto voi Maxim Samorukovin mukaan jähmettyä pahasti kriisin sattuessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Diktaattori Vladimir Putinin hallinto voi näyttää ulkoisesti vahvalta. Venäjä on toipunut Ukrainan sodan varhaisista tappioista ja lännen asettamien pakotteiden ensimmäisestä shokista. Venäläistä öljyä virtaa Aasiaan uusille markkinoille. Maan puolustusteollisuus tuottaa enemmän aseita kuin koko Eurooppa. Putin on kiristänyt otettaan ja murskannut maansa poliittisen opposition.

Pinnan alla kuitenkin kytee. Todellisuudessa Putinin, ikääntyvän itsevaltiaan, johtama hallinto on hauras, toteaa Carnegie Moscow Center -ajatushautomon tutkija Maxim Samorukov Foreign Affairs -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan.

– Putinin oikkujen ja harhaluulojen ohjaamana Moskova on altis itseään tuhoaviin virheisiin. Venäjän valtio toteuttaa tehokkaasti ylhäältä annettuja käskyjä, mutta se ei pysty toteuttamaan niitä käskyjä laadukkaasti. Tästä syystä se on jatkuvassa vaarassa murentua yhdessä yössä, kuten sitä edeltävälle Neuvostoliitolle kävi kolme vuosikymmentä sitten, Samorukov kirjoittaa.

Neuvostoliitonkin romahdusta oli hänen mukaansa vaikea ennakoida.

– Ei ollut pitkän aikavälin suuntauksia, jotka olisivat tehneet Neuvostoliiton hajoamisesta väistämätöntä. Pikemminkin suhteellisen vakaa valtio kaatui, kun huipulla tehtyjen päätösten sarjaa toteutettiin kritiikittömästi järjestelmässä, jossa ei ollut vallan tasapainoa.

Samorukovin mukaan Putinin tilanne muistuttaa Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin aikaa ennen Neuvostoliiton romahdusta. Tuolloin Gorbatšov käskytti alaisiaan jatkamaan poliittista ja taloudellista vapauttamista. Sokeasti tottelevat virkamiehet toteuttivat ylhäältä annettuja käskyjä.

Hän muistuttaa, kuinka vuoden 1989 loppuun mennessä Gorbatšov oli niin hämmentynyt itse käynnistämiensä muutosten suuruudesta, että hän yritti pysäyttää uudistukset. Lopulta valtiokoneistoa jäi vaille johdonmukaista huipputason ohjausta. Tilanne päättyi Neuvostoliiton kannalta katastrofiin.

– Putinilla ei ole mitään Gorbatšovin idealistista humanismia, mutta hän muistuttaa Gorbatšovia yhdellä kriittisellä tavalla: kyvystään tyrkyttää omaa näkemystään Venäjän valtiolle, Samorukov kirjoittaa.

– Putin on käyttänyt keskitettyä valtaansa viedäkseen Venäjän julmaan sotaan Ukrainan kanssa. Venäjän valtion byrokratia käyttää yhä enemmän resursseja presidentin toiveiden ennakoimiseen ja toteuttamiseen.

Sodan aloittanut Putin vaivautuu Samorukovin mukaan harvoin selittämään alaisilleen, kuinka uuteen todellisuuteen pitäisi sopeutua. Kun ohjeita ei ole, alaiset joko joutuvat päätöksenteossa umpikujaan tai ottavat asiat omiin käsiinsä ja toisinaan tuhoisin seurauksin. Tästä hyvä esimerkki tutkijan mukaan on palkkasoturijohtaja Jevgeni Prigozhinin kapina.

Tuolloin Venäjän turvallisuuskoneisto jähmettyi eikä pystynyt vastaamaan Moskovaa lähestyvän kapina-armeijan uhkaan. Putin puuttui asiaan vasta 11 tunnin jälkeen kapinan alkamisesta.

– Kriisi paljasti näennäisesti mahtavan Venäjän valtion hämmästyttävän kyvyttömyyden ilman johtajan ohjeita.

Vastaavaa kyvyttömyyttä Samorukovin mukaan nähtiin silloin, kun antisemitistinen väkijoukko mellakoi lentokentällä Dagestanissa. Turvallisuuskoneisto jähmettyi myös maaliskuussa Moskovan terrori-iskussa.

Putinin itsevaltiuden ympärille rakennettu järjestelmä on tutkijan mukaan heikko.

– Pienikin välikohtaus, oli kyseessä sitten takaisku Ukrainassa, eliitin sisäiset taistelut tai uudet sisäiset levottomuudet, voi laukaista poliittisen vyöryn, jos sitä kiihdyttää viranomaisten toimimattomuus tai Putinin harhaluuloihin perustuva politiikka. Kyse ei ole Venäjän ongelmien vakavuudesta vaan siitä, miten Kreml käsittelee niitä. Se on asettanut hallinnon pysyvästi romahduksen partaalle, hän kirjoittaa.

– Romahduksen toteutuminen voi kestää vuosia. Tai se voi tapahtua muutamassa viikossa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)