Kiinan sotilaallinen voima kasvaa kohisten ja se näkyy Taiwanin jatkuvana härnäämisenä. Nyt puhutaan jopa koko saaren osittaisesta tai täydellisestä saarrosta. Tilanne olisi painajainen taiwanilaisille, mutta The Economistin mukaan saarivaltio pyrkii nyt kaikin keinoin varautumaan pahimpaan. Periksi Taiwan ei aio antaa.
Kiinan asevoimat pyrkivät aiheuttamaan hämmennystä yhä useammin Taiwaninsalmen alueella. Ne ylittävät usein niin kutsutun keskiviivan eli Taiwanin ja Manner-Kiinan epävirallisen rajan, ja tunkeutuvat Taiwanin ilmapuolustusalueelle. Kiinalaiset alukset käyvät vesialueilla Taiwanin lähisaarien lähellä. Rannikkovartiosto on jopa tarkastanut turisteja kuljettaneen taiwanilaisen aluksen. Kiinalaiset dronet ja ilmapallot rikkovat silloin tällöin Taiwanin ilmatilaa.
Kiinan joukot harjoittelevat usein myös maihinnousua Taiwaniin. Viime aikoina näitä maihinnousuharjoituksia on täydennetty osittaisen tai täydellisen merisaarron harjoituksilla. Lisäksi vedenalaisia viestintäyhteyskaapeleita Taiwaniin katkeilee toistuvasti. Huhtikuun harjoituksissa Kiinan asevoimat ilmoitti harjoitelleensa muun muassa satamien ja energiainfrastruktuurin pommittamista.
– Jos Taiwan menettää merelliset huoltoreittinsä, sen kotimaiset resurssit ehtyvät nopeasti, yhteiskuntajärjestys romahtaa ja kansalaisten elinolot heikkenevät vakavasti, kiinalainen upseeri mahtaili propagandavideolla.
Mahdollinen ulkomaisten toimitusten pysähtyminen on uhka saarelle, joka tuo maahan suurimman osan energiastaan ja suuren osan ruoastaan. Sähkö on Taiwanin suurin haavoittuvuus. Vuonna 2024 saari toi noin 96 prosenttia energiastaan, mukaan lukien lähes kaiken nesteytetyn maakaasun (LNG), joka vastasi noin 42 prosenttia sähköntuotannosta.
Taiwan kasvattaa varastointikapasiteettia, lisää uusiutuvia energialähteitä ja suunnittelee säännöstelyä ja hiilivoimaloiden uudelleenkäyttöä hätätilanteissa. Maan LNG-varastot kattavat nyt 11 päivän kulutuksen, ja kapasiteetin on tarkoitus nousta 14 päivään vuoteen 2027 mennessä.
Ruoan osalta Taiwan toi ulkomailta vuonna 2023 noin 70 prosenttia väestönsä tarvitsemista kaloreista, mutta on pitkälti omavarainen riisin, vihannesten, hedelmien ja merenelävien suhteen. Riisiä on varastossa noin seitsemäksi kuukaudeksi ja lihaa vuodeksi.
Taiwan valmistautuu myös tietoliikenteen katkoksiin. Taiwanin 14 kansainvälistä merenalaista kaapelia ovat haavoittuvia. Vaihtoehtoja tutkitaan, kuten mikroaaltoviestintää, satelliitti- ja ilmapallopohjaisia järjestelmiä, vaikka mikään ei vastaa merenalaisten kaapeleiden kapasiteettia.
Taiwanin itsensä lisäksi kyse on myös maailmankaupan ytimestä. Taiwanissa valmistetaan 90 prosenttia maailman edistyneimmistä puolijohteista, ja Taiwaninsalmi on yksi maailman tärkeimmistä kaupallisista merireiteistä.
Saarivaltiossa on kuitenkin varauduttu erilaisiin uhkatilanteisiin jo pitkään. Halu itsenäisyyden säilymiseksi on yhä suurta. Periksi taiwanilaiset eivät aio antaa. Maassa on hyvät kansalaispuolustusjärjestelmät, joiden käyttöön on totutu taifuunien ja maanjäristysten vuoksi. Taloudellinen saarto olisi kuitenkin valtava haaste. Maan hallitus onkin alkanut järjestää koko yhteiskunnan kattavia harjoituksia, joihin kuuluu esimerkiksi kenttäsairaaloiden perustaminen.
The Economistin haastattelema taiwanilainen virkamies sanoo asian suoraan.
– Saarto on sotatoimi. Me vastaamme sotilaallisesti. Jos Kiina tekee sen, he voivat yhtä hyvin hyökätä suoraan.





