On hienoa, että hallitusohjelman tavoitteena on nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä parlamentaarisen TKI-työryhmän tekemien linjausten mukaisesti. Lisäpanostukset myös sisältyvät jo vuoden 2024 talousarvioesitykseen.
Korkeakoulupolitiikassa onkin taas paljon meneillään, kuten rahoitusmallin uudistamistyö jälleen kerran, opiskelijavalintojen uudistaminen, opiskelupaikkojen lisääminen sekä tohtoripilottien valmistelu vain joitakin mainitakseni.
Yksi asia ei kuitenkaan tunnu muuttuvan koskaan. Nimittäin korkeakoulumaailmassa on vannottu niin sanotun duaalimallin nimeen jo 20 – tai olisiko jo pitkälti yli 30 vuotta eli niin kauan kuin aikoinaan ministeri Olli-Pekka Heinosen (kok.) kaudella ammattikorkeakoulujärjestelmä luotiin. Se tarkoittaa, että hallitusohjelmaa lainaten – ”Hallitus sitoutuu siihen, että korkeakoulujärjestelmämme perustuu jatkossa duaalimalliin eli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen järjestämään koulutukseen. Molemmilla koulutusmuodoilla on oma keskeinen tehtävänsä.”
Duaalimallia halutaan puolustaa henkeen ja vereen eri syistä, riippuen tietenkin siitä kuka kulloinkin on äänessä. Esimerkiksi huolta kannetaan siitä, että duaalimallin hiipuessa ammattikorkeakouluista voisi tulla pelkkiä kandihautomoita ja yliopistot kouluttaisivat maisterit. Mutta onko duaalimallista todellisuudessa tullut hokema, joka ei ota huomioon mitä Suomessa ja muualla maailmassa korkeakoulumaailmassa tapahtuu? Kuka duaalimallista hyötyy?
Korkeakoulujen kehitykseen vähänkin perehtyneet tietävät, ettei tilanne ei ole enää vuosiin ollut näin mustavalkoinen ja selkeä kuin duaalimalli antaisi ymmärtää. Osa ammattikorkeakouluista on vetovoimaisempia kuin yliopistot ja niissä tehdään erittäin laadukasta soveltavaa tutkimusta ja TKI-toimintaa. Osa kaikista korkeakouluistamme (so. yliopistot ja amkit) on panostanut pääosin koulutustehtävään, eivätkä kykene kilpailemaan kansainvälisesti laadulla tai ainakaan tutkimuksen laadulla.
Suomesta jo seitsemän ammattikorkeakoulua on raivannut tiensä Euroopan yliopistoverkostoon ja yliopisto-alliansseihin. Maailmalla onkin kummasteltu, kun näillä ”yliopistoilla” ei ole professoreita, joiden kanssa asioida. Metropolia-ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Konkola on kertonut, että Suomi on ainut alue Euroopassa Belgian Flanderin lisäksi, jossa ammattikorkeakouluilla ei ole oikeutta professorin ammattinimikkeeseen, mikä haittaa merkittävästi ammattikorkeakoulun mahdollisuuksia rekrytoida ulkomaalaisia osaajia ja hakea EU:n kilpailtuja TKI-rahoituksia. Moni muu eurooppalainen ammattikorkeakoulu voi toteuttaa myös tohtorikoulutusta, joko yksin tai yhteistyössä yliopistojen kanssa.
Hyvää on sentään se, että Business Finlandin edellytetään kehittävän vihdoinkin mekanismia, jolla varmistetaan rahoituksen kanavoitumista myös ammattikorkeakoulujen yritysyhteistyössä tehtävään soveltavaan tutkimukseen. Ammattikorkeakoulut ovat jääneet vuosikausia tyhjin käsin, kun TEM:n alaisia TKI-rahoja on jaettu.
Kovin usein ei ole kehdattu sanoa ääneen, että yliopistot mielellään pitävät ammattikorkeakoulut niille kuuluvalla paikalla pois kilpailemasta samoista niukoista resursseista. Ammattikorkeakoulujen muuttuessa osakeyhtiöpohjalle, monet yliopistot (5) lähtivät innolla omistamaan niitä. Kun yliopiston rehtori istuu ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja, ei ole epäselvää millainen valta-asetelma vallitsee. Sen sijaan epäselväksi jää, kenen etua hän voi ajaa, kun on kaksi hattua yhtä aikaa päässä? Hiljattain selvitettiin omistajuuden vaikutusta ammattikorkeakouluihin ja tulokset olivat mielenkiintoisia. Havaittiin, että omistajaohjaus on vahvaa ja perustuu omistajan omiin intresseihin, eivätkä läheskään aina yhtiön etuun, kuten osakeyhtiölaki velvoittaisi.
Suomessa on 24 ammattikorkeakoulua, joissa opiskelee vuosittain lähes 160 000 tutkinto-opiskelijaa. Ammattikorkeakoulujen ansiosta työvoimaa riittää sairaaloihin, rakennuksille ja yrityksiin. Usean hallituksen aikana rahoitusta on leikattu massiivisesti, sillä tutkinnon hinta on tippunut peräti puoleen entisestä. Tiukka säätely hankaloittaa rahan hankkimista esimerkiksi EU:n kautta.
Onko korkeakoululainsäädäntömme enää ajan tasalla? Voisiko nykyinen hallitus duaalimallikirjauksista huolimatta antaa ammattikorkeakouluille enemmän vapauksia toimia ja pilotoida vaikkapa kokeilulainsäädännön turvin? Sen pohjalta voisi tähyillä kohti tulevaisuutta ja vääjäämättä eteen tulevaa seuraavaakin hallituskautta? Ennakkoluuloton keskustelu aiheesta alkakoon!
